Suomalaisjuoksijalta järjetön ennätysparannus – laukoi nopeasti suorat sanat järjestäjille
Suomalaisjuoksija Mustafe Muuse onnistui hienosti viikonloppuna Münchenissä juostussa 10 kilometrin kilpailussa.
22-vuotias Muuse kellotti ajan 28.55. Mies paransi ennätystään tiejuoksuissa yli minuutilla ja teki samalla kauden kotimaisen kärkiajan.
Muuse oli kisan kakkonen. Ruotsin Suldan Hassan vei voiton. Aivan kaikki ei mennyt putkeen Münchenissä.
– Keli oli hyvä, mutta kilpailu oli huonosti järjestetty. Ensimmäiset 5 kilometriä sai väistellä maraton- ja maratonviestinjuoksijoista ja viimeisellä kilometrillä lapsia, joilla oli oma kisa. Siihen nähden hyvä vauhti ja kisa, Muuse totesi.
– Yhdessä vedettiin (Hassanin kanssa). Alkuun oli sellainen ajatus, että Hassan olisi jäniksenä 5-6 kilometriin, mutta sitten päätettiin vain juosta kilpaa ja hän teki lopussa eron, Muuse totesi.
Yle paljasti maanantaina, että Muuse siirtyy jatkossa Janne Ukonmaanahon valmennukseen. Ukonmaanaho on auttanut Topi Raitasen 3 000 metrin esteiden EM-kultaan.
– Ensimmäinen päätavoite on saada harjoittelukulttuuria. Minulla ei ole ollut koskaan aiemmin sellaista yhtenäistä pitkän kaavan treenaamista. Tiedän, että minulla on kapasiteettia juosta kovaa, Muuse kommentoi Ylelle uutta peliliikettään.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Talviurheilun yhdysvaltalaislegenda päättää kilpauransa
- Harri Heliövaara loisti paineen alla – voiton päässä finaalista
- Aleksandr Bolshunov räväytti – syyttää olympialaisia syrjinnästä
- Näin Donald Trump kommentoi Iranin osallistumista jalkapallon MM-kisoihin
- Vain 22-vuotias olympiaurheilija lopettaa – syy pysäyttää
- Kiusallista! FIFA-pomon rauhanele meni pahasti pieleen
- Suomalaislupaus huippuopissa – treenasi maailman ykkösen leirissä
- Janni Hussi julkaisi kuvan sängystään vappuna – ”olkaa villejä”
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- Suomalaislupaus huippuopissa – treenasi maailman ykkösen leirissä
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Janni Hussi julkaisi kuvan sängystään vappuna – ”olkaa villejä”
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Vain 22-vuotias olympiaurheilija lopettaa – syy pysäyttää