Hurja huhu kantautui Kerttu Niskasen korviin – koko totuus selvisi nyt kaikille
Kerttu Niskanen ei pysynyt kärjen mukana lauantaina naisten 10 kilometrin perinteisen hiihtotavan kisassa Oloksella. Niskanen oli viides ja hävisi kisan voittaneelle Saksan Katharina Hennigille 47,7 sekuntia.
Niskanen ei toki ollut yksin Hennig-ongelman kanssa. Kakkoseksi taistellut Saksan Laura Gimmler taipui maannaiselleen yli 41 seunnilla.
Hennig on viihtynyt aiemminkin Tykkikisoissa. Hän ällisteli Ylen haastattelussa omaa ylivoimaansa.
– Tämä oli erityinen kilpailu kaikille urheilijoille, koska treenasimme täällä paljon. Saa nähdä, miten käy maailmancupissa, Hennig avasi Ylelle.
Kerttu Niskanen myönsi puolestaan Ylelle, että koville tuo kymppi otti. Niskanen ei ollut tyytyväinen menoonsa.
Nainen paljasti Ylelle, että Hennigin vauhti ei häntä yllättänyt. Suomalaistähti oli kuullut tuollaisia puheita jo etukäteen.
– Tiesin, että Hennig on täällä kova. Olen kuullut, että hän on todella hyvässä kunnossa. Hän oli täällä viime vuonna kova ja sitten oli myös Rukalla maailmancupissa. Hennig taistelee tuollaisella hiihdolla ykkössijasta Rukalla. Tästä pitää selvästi parantaa, jotta Rukalla voi taistella paremmista sijoista, Niskanen avasi Ylelle.
LUE MYÖS:
- Nuori kiinalaistähti teki jälleen historiaa – ”Olen todella innoissani ja onnellinen”
- Lentopallon EM-kisat 2026: Aikataulu, ottelut, tv
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Ennätyskausi jätti hampaankoloon – Emilia Karell kertoo nyt miksi
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Lotta Kemppinen yllätti treenivideollaan – julkaisu räjähti suosioon
- Norjalainen juoksutähti kuoli järkyttävässä onnettomuudessa
- Norjan hiihdossa kuohuu taas – huippuhiihtäjältä raju syytös valmentajan toiminnasta
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Norjalainen juoksutähti kuoli järkyttävässä onnettomuudessa
- Norjan hiihdossa kuohuu taas – huippuhiihtäjältä raju syytös valmentajan toiminnasta
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen