Suomen hiihtoässä katosi täysin kuvasta – IS:lle vahvistettiin nyt karu totuus

Hiihtokausi on päässyt jo vauhtiin Suomessa. Vuokatissa kisailtiin Suomen Cupissa ja Oloksella perinteisissä Tykkikisoissa. Aivan kaikki suomalaistähdet eivät ole olleet vielä mukana.
Eveliina Piippo ei ole vielä aloittanut kauttaan. Nyt on selvää, että naista ei nähdä myöskään Rukan maailmancupissa.
Piipon valmentaja Santeri Erola on vahvistanut Ilta-Sanomille, että Piippo ei kilpaile hiihdon maailmancupissa ainakaan ennen joulua.
– Harjoittelussa on ollut pikkaisen haasteita, ja olemme joutuneet tekemään kuntoutushommia. Even ei ole vielä hyvä lähteä kisoihin. Hänen on saatava ennen sitä riittävän pitkä pätkä harjoittelua alle, Erola kertoi IS:lle.
Erola ei halunnut tarkentaa, minkälaisista vaivoista Piippo kärsii. Nainen itse myönsi IS:n mukaan lokakuussa, että ongelmia oli jo syksyn alkupuolella.
– Oli pientä rempattavaa kropassa, mutta en halua avata sen enempää. Ei isompaa. Hetken piti säätää suunnitelmaa uusiksi, Piippo sanoi lokakuussa IS:lle.
Piippo näytti viime kauden loppupuolella lupaavia merkkejä. Hän oli esimerkiksi kymmenes Holmenkollenin 50 kilometrin (v) kisassa.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Suomen hiihtonaisilta uusi aluevaltaus – Krista Pärmäkoskelta raju temppu
- SE-naiselta musertava uutinen – Lotta Harala reagoi välittömästi
- UM: Robert Helenius vahvisti – tämän tunnetun naisen kanssa hän nyt asuu
- Suomalaisheittäjä voitti yli kymmenellä metrillä – pettyi silti
- Oliver Helander keskeytti harjoittelun – IL:lle raju väite keihästähden nykykunnosta
- MTV:n yleisurheilulähetys sai dramaattisen alun – yksi olikin poissa
- Elina Lampelalle täysi katastrofi – lausui välittömästi suorat sanat
- Suomalaiselta yleisurheilutähdeltä uskomatonta dominointia maailmalla
- Mari Eder paljasti – tästä syystä hän kieltäytyi MM-kisoista
- Ella Junnila julkaisi pysäyttävän kuvan – näin totuus selvisi naiselle
- Suomalaiselta korkeushyppääjältä hurja tulos – mykistävää ylivoimaa
- UM: Robert Helenius vahvisti – tämän tunnetun naisen kanssa hän nyt asuu
- Lotta Harala avautui – kärsii kiusallisesta intiimiongelmasta
- IL:lle täräytettiin skandaalinkäryinen väite Silja Kososen kilpakumppaneista
- Tätä on toivottu: Kerttu Niskaselle loistavia uutisia
- Kaisa Mäkäräinen astui esiin hädän hetkellä – näin nainen kommentoi
- Oliver Helander keskeytti harjoittelun – IL:lle raju väite keihästähden nykykunnosta
- SE-naiselta musertava uutinen – Lotta Harala reagoi välittömästi
- Suomalaisheittäjä voitti yli kymmenellä metrillä – pettyi silti
- Mari Eder paljasti – tästä syystä hän kieltäytyi MM-kisoista