Suomalaislegenda vaikeni Matti Nykäsen kuolemasta – IS:ssä paljastettiin koko karu totuus
Mäkihyppylegenda Matti Nykänen menehtyi helmikuussa 2019. Julkisuudessa kuultiin monien ihmisten kommentteja miehen poismenosta.
Aivan kaikki kollegat ja entiset suuruudet eivät suutaan avanneet. Yksi heistä oli Jari Puikkonen. Moninkertainen arvokisamitalisti ei kommentoinut kautta aikojen mäkihyppääjän poismenoa julkisesti.
Ilta-Sanomat on kertonut pitkässä jutussaan Nykäsen ja Puikkosen väleistä. Jutusta tulee selväksi, että Puikkonen ei pitänyt kaikesta Nykäsen maajoukkueen tuomasta.
Muun muassa pitkän linjan valmentaja Hannu Lepistö kommentoi asiaa Ilta-Sanomille. Puikkosta ei miellyttänyt Nykäsen saamat erityisoikeudet maajoukkueessa.
– Jari oli pääasiassa niin ammattimainen, ettei hän päästänyt Mattia ihonsa alle. Mutta voi siinä mennä vati nurin, kun mies kokee, ettei edes niillä meriiteillä ole maajoukkueessa mitään ja että yhteiset säännöt eivät koske yhtä miestä lainkaan, Lepistö avasi IS:lle.
Manageri Jukka Härkönen kommentoi puolestaan Puikkosen poissaoloa Janne Ahosen vuoden 2008 jäähyväisjuhlista, jotka järjestettiin Lahdessa. Pelipaikalla olivat esimerkiksi Matti Nykänen ja Jari Litmanen.
– Puikkonen loisti poissaolollaan. Ei tarvitse olla Einstein päätelläkseen, että se liittyi Nykäsen läsnäoloon ja kateuteen siitä, että hänen uransa jäi Nykäsen ja sillä hetkellä Ahosenkin varjoon. Kohtuutonta kyllä, Härkönen totesi IS:lle.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Iivo Niskanen jäi taakse – Nooralotta Neziri yllättyi: ”Tää voi kuulostaa vähän pinnalliselta…”
- Yksi maa ylitse muiden – Suomi hurmasi fanit täysin
- Suomalaisampumahiihtäjä yllätti täysin – kisojen sijaan maskotiksi
- Hiihdon Suomen Cup Rovaniemi 2026: Ohjelma, tv, tulokset
- Holmenkollen kriisissä – ”Nyt on pakko toimia”
- Vakava loukkaantuminen ei hiljentänyt Lindsey Vonnia – tiukka vastaus arvostelijoille
- Armand Duplantiksesta uskomaton ehdotus Ruotsi–Suomi-otteluun
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta