Suomen hiihtoässältä suora tilitys alkukaudestaan – ”Ei auta kuin katsoa peiliin”

Suomalaishiihtäjien maailmancup-kausi ei ole alkanut täysin toivotulla tavalla. Jotkut ovat toki onnistuneet parantamaan.
Rebecca Immonen on ollut elämänsä vedossa. Hän oli 33:s Rukan maailmancupin 20 kilometrin vapaan kisassa ja 37:s Jällivaaran kympin vapaalla.
Immonen, joka ei ole mukana Östersundin maailmancupissa, palasi reissun jälkeen kotiin ja kertasi tuntojaan Instagramissa.
– Kotona. Vähän vajaa kuuden viikon reissu takana. Pariin viikkoon 4 kertaa maailmancupin startit, joka taitaa olla yhtä paljon, kun ennen sitä 25 vuoden aikana yhteensä. Lisäksi ensimmäinen aikuisten maajoukkueviesti ja joitain hyviä hiihtoja, avasi Immonen.
– Silti pettynyt, koska haluaisi enemmän. Pystyä parempaan. Suoriutua paremmin. Saada aina sen huippuonnistumisen, mutta sekaan vain, ikävä kyllä, mahtuu näitä heikompiakin kisoja. Vihaan ”olla huono”. Mutta ei auta, kun kattoa peiliin ja yrittää olla jotain muuta ens kerralla. Silti kuitenkin pitää myös muistuttaa itselle, että on menty selvästi eteenpäin viime vuodelta. Joten pikku hiljaa.
– Nyt hengähdän ja nojailen hetken sauvoihin, mutta sen jälkeen jatkuu taas työt. Ja niitä on, mutta niistähän me onneks tykätään, päätti Immonen.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- IS: Suomen yleisurheilutähti löysi rakkauden – paljasti nyt karun totuuden
- Jasmi Joensuu nöyryytti Suomen muita hiihtotähtiä – sitten selvisi nolo tosiasia
- Yksi sana riitti – Alisa Vainion valmentajalta jäätävä heitto Ylen haastattelussa
- IS: Wilma Murrosta leviää skandaalinkäryinen väite – nainen vaikeni
- Kilpasisko marssi Silja Kososen luokse – latasi harvinaisen selvän viestin
- Ylen toimittajan kysymys oli liikaa Alisa Vainiolle – reaktio kertoo kaiken
- Täysi stoppi – Elina Lampela päätyi rajuun ratkaisuun
- Ampumahiihtoparille perheenlisäystä – Kaisa Mäkäräinenkin reagoi
- Suomen keihästähti alkoi heti aukomaan päätä kilpakumppaneilleen Japanissa
- Se loppui lyhyeen – IL:ssä paljastettiin, miten Lotta Harala jätettiin
- Riitta-Liisa Lassila julkaisi nyt hempeän yhteiskuvan – ”Minä ja hän”
- Se loppui lyhyeen – IL:ssä paljastettiin, miten Lotta Harala jätettiin
- Toisen lajin tähti haastoi Robert Heleniuksen – leikki loppui lyhyeen
- Suomen keihästähti alkoi heti aukomaan päätä kilpakumppaneilleen Japanissa
- Ampumahiihtoparille perheenlisäystä – Kaisa Mäkäräinenkin reagoi
- Ero tuli: Seivästähti vahvisti ikävän tiedon MM-kisojen alla
- IS: Krista Tervon tyly käyttäytyminen Japanissa ällistyttää
- Kilpasisko marssi Silja Kososen luokse – latasi harvinaisen selvän viestin
- Ylen toimittajan kysymys oli liikaa Alisa Vainiolle – reaktio kertoo kaiken
- IS: Wilma Murrosta leviää skandaalinkäryinen väite – nainen vaikeni