Suoraa tekstiä – Leijonat jättävä Jukka Jalonen puhui suunsa puhtaaksi
Jukka Jalonen päättää tämän kauden jälkeen huikean pestinsä Suomen jääkiekkomaajoukkueen päävalmentajana. Jalonen on nyt astunut esiin Viaplayn Jukka Jalonen – vielä kerran -henkilökuvassa.
Yksi Jalosen ympärillä pyörinyt spekulaatio on koskenut mahdollista NHL-pestiä. Mies puhuu henkilökuvassa avoimesti aiheesta.
– Ammatillisesti NHL on totta kai ollut jonkinlaisena haaveena, mutta se on asia, mihin ei enää hirveästi voi vaikuttaa. Olen ammatilliset näyttöni antanut. Mutta kuten kaikki tietävät, NHL:ssä on vähän erilaiset valintakriteerit. Euroopasta sinne on erittäin vaikeaa päästä, ja suhteet vaikuttavat todella paljon. Suhteilla en ole saanut vielä yhtäkään työpaikkaa enkä varmaan saa sieltäkään, kun ei ole riittävästi suhteita, arvioi Jalonen ohjelmassa.
Jalonen teki samalla selväksi, että hän on omat tavoitteensa valmentajana saavuttanut. Menestys ei ole myöskään noussut hattuun.
– Ei minun täytyisi ammatillisesti enää päivääkään valmentaa – olen ihan tarpeeksi saavuttanut. Ei ole kyse siitä, että tarvitsisi enää mitään mestaruuksia voittaa. Totta kai palkinnot tuntuvat hyvältä, mutta sitä ei voi alkaa liikaa miettimään tai alkaa leijumaan. Uskon, että siinä olen ihan hyvin onnistunut. Ei ole ainakaan omasta mielestäni kusi päähän noussut, Jalonen näkee.
Leijonien GM Jere Lehtinen kehuu myös henkilökuvassa Leijonaluotsia.
– Jukan johtamistyyli on vankka ja vahva, mutta tilaa antava kaikille johtoryhmässä oleville sekä joukkueelle, arvioi Lehtinen.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Saveli Korostelev: rahat katosivat
- Janni Hussi: kova kohtalo MM-rallissa
- Nyt tuli puskista – UC: Jukka Jaloselle yllätyspesti Suomesta
- Ristomatti Hakola paljasti IL:lle – pöydällä radikaali ratkaisu!
- “Minä vähä yllätyin” – Alisa Vainio paljasti fiiliksensä Pariisista
- Jäähyväisiä ja yllätyksiä – SM-kausi päättyi kovaan näytökseen
- Sairastelusta mestariksi – Johanna Matintalon koskettava ele maalissa
- Vuosien työ huipentui – kyyneleet valuivat maalissa
- Jasmin Kähärän sydämellinen päivitys nostaa tunteet pintaan
- Iivo Niskanen sai rajua kuittailua kesken kisan
- Iivo Niskanen sai rajua kuittailua kesken kisan
- HS: Alisa Vainio saa jättisumman – pelkkä lähtöviivalle saapuminen riittää
- Jasmin Kähärän sydämellinen päivitys nostaa tunteet pintaan
- Vuosien työ huipentui – kyyneleet valuivat maalissa
- Kova päätös: Armand Duplantis vetäytyy Timanttiliigan kisasta – taustalla onnellinen syy
- Riitta-Liisa Lassila otti ilon irti – ”Nautintoa koko rahan edestä”
- Suomen ennätys! Tero Pitkämäen pojalta kova veto
- Krista Pärmäkoski itki vuolaasti: ”Se ois oikeesti”
- Paha takaisku SM-kisoille – Kerttu Niskanen avaa poisjäännin syyt
- SM-hiihdoissa yllätysvoittaja – Krista Pärmäkoski sanoi maalissa selvät sanat