Nooralotta Neziri ällistyi kisakokemuksestaan Lahdessa: ”Herran jestas sentään”
Suomalaisia pika-aitureita ja juoksijoita oli tulessa sunnuntaina Lahden pikajuoksucupissa. Esimerkiksi Nooralotta Neziri ja Elmo Lakka säväyttivät.
Lakka paineli 60 metrin aidat aikaan 7,63. Mies sivusi kauden avauskisassaan ennätystään ja jäi vain sadasosan MM-kisarajasta.
– Kunto on ok. Olen pystynyt harjoituksissa tekemää nousujohteista työtä ja odottelin tämänsuuntaisia aikoja. MM-raja tosin olisi saanut mennä. Se oli päätavoite tänään, kommentoi Lakka SUL:n tiedotteella.
Nooralotta Neziri teki naisten 60 metrin aitajuoksussa kauden kotimaisen kärkiajan 8,12. Hän jäi 0,21 sekuntia kolme vuotta tekemästä ennätyksestään 7,91.
– Tavoite oli juosta alle 8,10. Ensimmäinen juoksu oli sellaista hoipertelemista, että herran jestas sentään. Mutta toisella tuli 8,12. Juoksu on tosi nätin näköistä, mutta tehoa siitä vielä puuttuu, sanaili Neziri tiedotteella.
Neziri nähtiin myös naisten 60 metrin sileällä. Hän paineli kauden kotimaisen kärkiajan 7,41. Neziri jäi vain 0,01 ennätyksestään.
Rasmus Vehmaa loisti Joensuussa
Rasmus Vehmaa aloitti puolestaan kautensa mainiosti Joensuussa. Hän sivusi sunnuntaina alle 19-vuotiaiden 60 metrin aitajuoksun Suomen ennätystä 7,76. Tuntia myöhemmin nuorukainen teki uuden 19-vuotiaiden pitkien halliratojen SE:n 150 metrin juoksussa ajalla 16,21.
– Aitajuoksun tulokseen en ole ollenkaan tyytyväinen. Jotenkin en vaan päässyt kunnon rytmiin missään kohtaa, verrattuna siihen miten juoksu on treeneissä tullut. 150 metriä oli positiivinen sivulisä, Vehmaa arvioi SUL:n tiedotteella.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus
- Suomalaisikoni ikuistettiin – Paavo Nurmi nousi kunniaseinälle
- Olympiavoittajan raskas paljastus – isä kuoli yllättäen
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Alppihiihdon rahalista julki – yksi nimi täysin omassa luokassaan