Painin maailmanmestari Petra Olli työskentelee nykyään muun muassa valmentajana PO Coaching -nimisen yrityksen kautta.

Olli jakaa nykyään asiaan liittyviä viisauksiaan jonkin verran myös Instagramissa. Tiistaina nainen nosti esille tärkeän näkökannan, joka koskee ihmisten lihaskuntoa. Olli halusi muistuttaa, että kyse on ihmisten koko elämisen kannalta iso asia.

– Miksi lihaskuntoharjoittelu on tärkeää? alkoi päivitys.

– Elämä vierii eteenpäin ja vuosien vaihtuessa onkin entistä tärkeämpää panostaa lihaskunnon ylläpitämiseen. Lihaskuntoharjoittelu ei ole vain jokin ”trendijuttu”, se on elintärkeää!

– Vahvat, hyvinvoivat lihakset tukevat ryhtiä, auttavat ylläpitämään painoa ja tekevät arjesta kevyempää. Ja en tarkoita tällä sitä, että pitäisi olla väkivahva voimannostaja ja viettää tuntikausia ähisten salilla. Se ei ole pointtini. Jo kehon oma paino tai pienilläkin vastuksilla tehty oikeanlainen harjoittelu saa ihmeitä aikaan, selvitti Olli.

Olli lopetti urheilu-uransa vuonna 2020 vain 26 vuoden iässä. Hän ehti voittaa esimerkiksi maailmanmestaruuden ja kaksi EM-kultaa.

– Täysin samaa mieltä!! Asiaa, kommentoi aituri Lotta Harala päivitystä.

Video tästä.

LUE MYÖS