Suomen hiihtomaajoukkue ei ole saanut tällä kaudella kehiin kaikkia kovia nimiään. Terveysmurheista on kärsinyt myös viime kauden sensaatiohiihtäjä Niko Anttola.

Anttola säväytti viime talvena, kun hän voitti alle 20-vuotiaiden MM-kultaa vapaan kymmenellä kilometrillä ja MM-hopeaa 20 kilometrin perinteisen yhteislähdössä. Kunnon sensaatio tuli sitten aikuisten MM-kisoissa, joissa Anttola ankkuroi Suomen miehet MM-hopealle.

20-vuotias Anttola on kuitenkin kadonnut tänä talvena täysin kuvasta. Hän jäi Rukan maailmancupissa jämäsijoille ja on ollut myös Skandinavia Cupissa turistiosastoa.

– Tässä on ollut tiettyjä terveyshaasteita, niin hän ei ole yltänyt ihan omalle tasolleen, Anttolan valmentaja Marko Anttola avasi Ilta-Sanomille.

Marko Anttola kertoi, että kaikki sai alkunsa syksyn sairastumisesta. Sen aiheuttamat ongelmat eivät ole poistuneet toivotulla tavalla.

– Siitähän tämä juontaa, ettei asia ole vieläkään täysin kunnossa. Se on vaikuttanut sitten myös esimerkiksi palautumiseen.

Anttola tähtää vielä tällä kaudella tiukasti Slovenian Planicassa 5.–11. helmikuuta järjestettäviin alle 23-vuotiaiden MM-kisoihin.

Tästä Ilta-Sanomien juttu.

LUE MYÖS