Anne Kyllönen löysi sen, mitä on pitkään etsinyt – ”Vihdoin unelma toteutui”
Hiihtäjä Anne Kyllönen on ilmoittanut kääntäneensä jo katseensa tulevaan kauteen. Nainen on ehtinyt kuitenkin ottaa myös hieman rennommin.
Kyllönen on julkaissut Instagramissa kuva- ja videomateriaalia Saariselältä. Nainen pääsi kokeilemaan pohjoisessa uutta aluevaltausta.
– Hetkeni kun sain olla oman elämäni Shiffrin. Elämäni ensimmäistä kertaa laskettelusuksilla rinnettä alas numerolappu rinnassa. Kaikkea se offseason ja vappu saa aikaan, veisteli Kyllönen.
Kyllönen kertoi toisessa yhteistyökumppanin kanssa tehdyssä päivityksessä, että yksi hänen unelmansa toteutui myös.
– Olen aina haaveillut lomasta mökissä, missä ovat isot ikkunat ja tunturiin näköala. Vihdoin tämä unelma toteutui, kun pääsin viettämään treeni – ja kisakauden päättäjäisiä Saariselkä Villasiin. Saariselkä Villas koostuu yhteensä kuudesta villasta. Villoja on kahden kokoisia ja minun majoitukseni nimi oli Suite, sanaili nainen videon yhteydessä.
LUE MYÖS
- Jättiyllätys: Kalle Rovanperä tekee paluun!
- Mika Poutala tyrmistyi Venäjä-päätöksestä – otti heti yhteyttä Ruotsiin
- Valitaanko Vuokatin yllättäjä maailmancupiin? Ylen asiantuntija esitti kovan ehdon
- Kohussa täysin uusi käänne – Leijonapomo laukoi nyt suorat sanat Venäjästä
- Levin maailmancup 2026: Ohjelma, aikataulu, tv-lähetykset ja tulokset
- Mari Eder teki komean paluun kilpakentille – heti palkintopallille
- Kalervo Kummolalta jyrkkä viesti Venäjä-kohusta – ”Täysin varma”
- Oloksen Tykkikisat 2026: TV, Ohjelma, Lähtölista ja Tulokset
- Joonas Jokela hurjassa iskussa – Romaniassa puhutaan jo historiallisesta tähdestä
- IS: Kalle Rovanperä palaa rallin MM-sarjaan – mestaruudesta on turha haaveilla?
- Mari Eder teki komean paluun kilpakentille – heti palkintopallille
- Jasmi Joensuu puuttui maajoukkueen leiriltä – nyt tuli päivitys
- Reetta Hurske laukoi suorat sanat valittajille
- Urheilucast: Jori Lehterän pöydällä rahakkaat tarjoukset – sitten esiin nousi Jokerit!
- Joonas Jokela hurjassa iskussa – Romaniassa puhutaan jo historiallisesta tähdestä
- Suomen hiihtomaajoukkueessa iso muutos – ”Ei ole selkeyttä”
- Niilo Moilanen paljasti seuraavan siirtonsa – kolmen viikon urakka takana
- Kalervo Kummolalta jyrkkä viesti Venäjä-kohusta – ”Täysin varma”
- Ylen lähetyksessä hämmästeltiin hiihtoseurojen tilannetta – ”mitä on tapahtunut?”
- IS: Kalle Rovanperä palaa rallin MM-sarjaan – mestaruudesta on turha haaveilla?