Iivo Niskanen puhalsi pelin poikki – väläytteli Ylellä todella rajua ratkaisua

Kolminkertainen hiihdon olympiavoittaja Iivo Niskanen joutui sunnuntaina kohun keskelle Kuopion Suomen Cupin viestikisan tapahtumien myötä.
Kilpakumppani Kalle Parantainen syytti Niskasen potkaisseen häntä ladulla ohitustilanteessa. Iltalehti taas uutisoi Niskasen koskeneen fyysisesti Parantaiseen maalialueella.
Niskanen on kiistänyt ottaneensa fyysisen kontaktin Parantaiseen. Yle kertoo nyt verkkosivuillaan, että Iltalehden toimintaan tyytymätön Niskanen harkitsee ”vakavasti asian viemistä lehdistöetiikan valvontaelimeen eli Julkisen sanan neuvostoon”.
Parantaisen toiminta tapahtuman jälkeen ei miellytä myöskään Niskasta.
– On valitettavaa, ettei hän ole halunnut käydä suoraa keskustelua kanssani tai vastannut yhteydenottoihini. Julkisuudessa Parantaisen puheet tapahtuneesta näyttävät muuttuneen jo pariin otteeseen. Vaikka en ole aiemmin ollut Parantaisen kanssa tekemisissä, hän on valitettavasti päättänyt arvostella minua myös ihmisenä, ei vain tätä Puijon episodia. En ole kisan aikana tai sen jälkeen tahallisesti koskenut häneen, selitti Niskanen Ylelle.
Niskanen teki Ylelle selväksi, että tämä oli hänen osaltaan tässä. Hän ei halua enää keskustella asiasta julkisesti.
– Nyt fokus siirtyy täysin seuraaviin kilpailuihin. En kommentoi tätä asiaa enempää enkä anna sille enää lisää huomiota tai julkisuutta, paalutti Niskanen.
Tässä Ylen Instagram-video tapahtumista.
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Ella Junnila astui esiin – piti puheenvuoron tärkeästä aiheesta
- Remi Lindholmin valmentajalta rumaa tekstiä IL:lle
- Yle: Kaisa Mäkäräinen ällisteli suomalaistähtien touhua MM-kisoissa
- Hiihtopiirit surun murtamia – Stefan Nieminen kuoli traagisesti
- Therese Johaug astui esiin ja myönsi ikävän totuuden – tämä kelpaa Kerttu Niskaselle
- Joukkuekaveri romahti MM-viestissä – Suvi Minkkiseltä selvä viesti naiselle
- Lähdön hetki – Jasmi Joensuu jätti hyvästit rakkaalleen
- Iivo Niskasen ystävä ulos hiihdon MM-kisoista – nähdään asiantuntijana TV:ssä
- Krista Pärmäkoski joutui kohun keskelle Norjassa – lehti tavoitti tämän miehen
- Suomen hiihtoässä koki kovan kohtalon joulukuussa – nyt opetellaan kävelemään
- Lähdön hetki – Jasmi Joensuu jätti hyvästit rakkaalleen
- Joukkuekaveri romahti MM-viestissä – Suvi Minkkiseltä selvä viesti naiselle
- Therese Johaug astui esiin ja myönsi ikävän totuuden – tämä kelpaa Kerttu Niskaselle
- Krista Pärmäkoski joutui kohun keskelle Norjassa – lehti tavoitti tämän miehen
- Suru-uutinen tavoitti hiihtotähden – ”Lepää rauhassa”
- Iivo Niskasen ystävä ulos hiihdon MM-kisoista – nähdään asiantuntijana TV:ssä
- Suomen hiihtotähti katosi täysin kuvasta – valmentaja vaikeni naisen kohtalosta IL:ssä
- HS:lle paljastus kulisseista: Jasmi Joensuu kauhistui suomalaishiihtäjän sanoista
- Hiihtopiirit surun murtamia – Stefan Nieminen kuoli traagisesti
- Ylen asiantuntija sanoi ääneen karun totuuden Suvi Minkkisestä – ei siitä mihinkään pääse