Suomalaisen hiihtotähden MM-unelma säpäleiksi – avautui nyt romahduksestaan

Hilla Niemelä nappasi hienosti MM-hopeaa nuorten MM-kisojen sprinttihiihdosta. Kaikki suomalaiset eivät onnistuneet toivotulla tavalla. Vilma Ryytty oli yksi pettyneistä.
Ryytty on nyt vihdoin astunut esiin Instagramissa. Nainen kirjoitti tunnelmistaan kisojen suhteen.
– Hetki siinä vierähti, mutta nyt vois olla aika pienelle päivitykselle Planicasta! U23 MM-kisoja seuranneet ehkä saattokin huomata, että tuloslistaa sai rullata aika alas mun nimen kohdalle, ja sen että kaikki ei niissä kisoissa ehkä ollu kohallaan, alkoi päivitys.
– Lähin vikoihin U23-kisoihin luottavaisin mielin, valmistavat treenit Planicassa sujui hyvin ja oli mukava päästä starttaamaan vihdoin kisoihin, jotka oli jo treenikauden alussa merkattu talven pääkisoiksi. Mutta ilmeisesti kaikki on mahdollista, vaikka kunto olisi ollut kuinka hyvä. Oikeastaan kaikissa kisoissa fiilis kropassa oli kaukana normaalista ja tulos oli sen mukainen. Odotukset kisoihin oli isot ja harmitus vielä isompi, kun omaa parastaan ei saanut mitattua ulos missään startissa. Noiden fiilisten jälkeen osaa taas arvostaa toimivaa kroppaa entistä enemmän! päivitteli Ryytty.
Ryytty jakoi toki kiitokset Suomen huollolle ja onnittelut Niemelälle. Nainen nähdään kilpaladuilla jälleen viikonloppuna. Suomen Cupissa kilpaillaan lauantaina 12 kilometrin vapaan hiihtotavan kisa.
– Nyt on kroppa saanu tarvitsemansa levon ja jospa se suksi alkais taas liikkua paremmin. Viikonloppuna siis Kuopion Suomen Cupissa viivalla uudella innolla! päätti Ryytty.
LUE MYÖS
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Huoli heräsi – IL:lle raju väite Jasmi Joensuun kesäkunnosta
- Nyt koetellaan yleisurheiluparia – Jessica Kähärä ja hänen rakkaansa synkässä tilanteessa
- Topi Raitanen lipsautti karun totuuden suomalaisesta yleisurheilusta
- Ampumahiihtolegenda Kaisa Mäkäräisen sydän särjettiin
- Se oli siinä: Suomalaisjuoksija teki todella rajun ratkaisun
- IS: Yleisurheilulegenda katsoi hetken Saga Vannisen touhua – veti nopeasti brutaalin johtopäätöksen
- Iivo Niskanen astui esiin – teki päivityksen tilanteestaan
- Suruviesti järkyttää – suomalainen lajilegenda menehtyi äkillisesti
- Muuttokuorma lähti: Johanna Matintalo teki tilannepäivityksen
- Krista Tervo teki merkittävän muutoksen ulkonäköönsä – tämä näky tulee pian tutuksi kaikille
- Ampumahiihtolegenda Kaisa Mäkäräisen sydän särjettiin
- Suomen hiihtotähden leiri ohi – viinapuheet alkoivat taas
- Nyt koetellaan yleisurheiluparia – Jessica Kähärä ja hänen rakkaansa synkässä tilanteessa
- IS: Yleisurheilulegenda katsoi hetken Saga Vannisen touhua – veti nopeasti brutaalin johtopäätöksen
- Se oli siinä: Suomalaisjuoksija teki todella rajun ratkaisun
- Ristomatti Hakola julkaisi yhteiskuvan rakkaansa kanssa – viesti olikin sitten tyly
- Muuttokuorma lähti: Johanna Matintalo teki tilannepäivityksen
- Krista Tervo teki merkittävän muutoksen ulkonäköönsä – tämä näky tulee pian tutuksi kaikille
- IS: Valmentaja lausui shokeeraavat sanat Nooralotta Nezirille – yhteistyö päättyi siihen paikkaan
- Iivo Niskanen astui esiin – teki päivityksen tilanteestaan