Tämä mies avasi Wilma Murron kirjan – ällistyi siitä mitä hänestä kirjoitettiin
Hippo Taatilan kirjoittama Wilma Murron elämäkertakirja Yli kaiken (Tammi) julkaistiin lokakuussa.
Kirja on saanut paljon kiitosta. Murtoa on ylistetty esimerkiksi hänen avoimuudestaan.
Teokseen on päätynyt monia Murron elämään vaikuttaneita ihmisiä. Yksi heistä on ravitsemusasiantuntija Jamie Wright. Mies ällistyi toki itsekin asiasta.
– Yksi siisteimmistä hetkistä tähän asti. Pääsin vihdoin tapaamaan Wilma Murron henkilökohtaisesti, ja hän tarjosi ehkä parhaat korvapuustit ikinä. Olen saanut suuren kunnian työskennellä hänen kanssaan viime vuosien aikana, ja olin todella otettu, kun hän pyysi minua kirjoittamaan kommentin elämäkertaansa, aloitti Wright.
Wright teki kuitenkin selväksi, ettei hän uskonut olevansa esillä isommin teoksessa.
– En osannut odottaa, että kirjassa olisi useampi sivu meidän yhteistyöstämme, mutta on ollut hienoa kuulla, miten positiivisesti se on vaikuttanut keskusteluun siitä, miksi urheilijoita pitää auttaa syömään paremmin sen sijaan, että painonpudotusta pidettäisiin ratkaisuna kaikkeen suorituskykyyn liittyvään.
– En olisi koskaan uskonut, että pääsisin työskentelemään näin huipputason urheilijoiden kanssa. En olisi koskaan uskonut, että minut kutsuttaisiin kirjan julkistukseen. En olisi koskaan uskonut, että olisin itse siinä kirjassa. En olisi koskaan uskonut, että ihmiset, joiden kanssa saan työskennellä, olisivat vieläkin mahtavampia kuin osasin kuvitella, fiilisteli Wright.
LUE MYÖS
- Saga Anderssonilta rehellinen tilinpäätös – EM-kisat olivat poikkeus
- Kalle Rovanperä kertoi isoja uutisia: ”Olemme superiloisia”
- Silja Kososen nilkasta löytyi erikoinen vaiva – nyt edessä leikkaus
- Kimi Räikkönen sai tylyn kohtelun – F1-sivusto ihmettelee Ferrarin toimintaa
- Nanna Karalahti valmistautuu nyrkkeilyotteluun – valmentajalta kova arvio
- Topi Raitasen nimikkotapahtumassa nähtiin hurja veto – nuori lupaus säväytti
- Suomalainen hiihtovalmentaja loikkasi toiseen maajoukkueeseen
- THF: Entistä huippuvahtia tuodaan eläkkeeltä Jokerien tolppien väliin
- Harri Heliövaara hurjassa iskussa – tilastot puhuvat puolestaan
- Lentopallon EM-kisat 2026: Lohkot, ottelut, tv, liput
- Krista Tervo paljasti uutta tietoa: ”En ole aiemmin julkisesti puhunut”
- IS: Hirmukunnossa oleva VilleGalle osallistuu Stadion Cooperiin – puolimaratonin aika mykistää
- Riitta-Liisa Lassila kertoi kuulumisiaan – pitkäaikainen haave toteutui
- Kalle Rovanperä: Unelmaprojekti!
- Alisa Vainiolla on täysin poikkeuksellinen kyky – asiantuntija nostaa esiin riskin
- Nooralotta Neziri kävi syvissä vesissä: ”Tää oli tässä”
- Tätä ei osattu odottaa: Patrik Laineelle avautui yllättävä ovi
- IS: Oliver Helanderin EM-urakka sakkasi pahasti – asiantuntija nosti esiin ongelman kulisseista
- Ylen toimittaja Anni Jämsä: Uusi aluevaltaus!
- Tähtiloistoa Helsingin Olympiastadionilla – huippunimet osallistuvat Cooper-testiin