Siinä se sitten oli – suomalaiselta ampumahiihtäjältä murheellinen päivitys: ”En halua olla liian surullinen”
Ampumahiihdon maailmancup-kausi on loppusuoralla. Kanadan Canmoressa kilpaillaan vielä tänä viikonloppuna.
Kaikki suomalaisurheilijat eivät saaneet päättää kauttaan haluamallaan tavalla. Kehitysloikan täksi kaudeksi ottanut Noora Kaisa Keränen ei pystynyt nimittäin kilpailemaan Kanadassa.
– Kansainvälinen kauteni päättyy ilmeisesti Soldier Hollow’ssa. Väsynyt kroppa ja stressaantunut mieli on yhtä kuin flunssa. Palaudun nopeasti, mutta en riittävän nopeasti, jotta pystyisin kilpailemaan huomenna, joten autan tällä kertaa joukkuetta ladun ulkopuolella.
– En halua olla liian surullinen tai musertunut tämän vuoksi. Haluan olla ihminen, joka löytää valoa pimeimmistäkin hetkistä. Tämä on ollut yksi urani parhaista kausista, joten odotan innolla seuraavaa, kirjoitti Keränen Instagram Storiesissa.
Suomen naisista vain Suvi Minkkinen selvitti tiensä takaa-ajoon. Hän oli naisten pikakilpailun 43:s.
– Tiukka kilpailu ja suoritus tuloslistalla pettymys. Olen hieman ihmeissäni, miten jäin noin kauas keulasta yhdellä sakolla. Ero keulaan oli viime viikkoon verrattuna vain 13 sekuntia enemmän, mutta sijoitus painui lopputuloksissa siltikin pisteisijoilta. Tänään ammuttiin keskivertoisesti hyvin, minkä vuoksi omat vahvuudet eivät päässeet esiin. Viime viikko painaa vielä jaloissa, ja hiihto jää teknisesti hieman vajaaksi. Takaa-ajossa ollaan tiiviissä nipussa, ja lähdetään sinne taistelemaan loppuun asti, Minkkinen kommentoi Ampumahiihtoliiton tiedotteella.
Sonja Leinamo oli pikakilpailun 70:s ja Venla Lehtonen 71:s.
LUE MYÖS
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Suomi nousi vaikeuksien kautta voittoon – Severi Savonsalmi laukoi suorat sanat
- Kalle Palander ottaa hurjan haasteen vastaan – yllätys oli melkoinen
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Ice Cage tekee paluun Helsinkiin – lippukauppa käy kuumana
- Ice Cage 9: Aikataulu, ottelijat, Live Stream ja liput
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Suomi nousi vaikeuksien kautta voittoon – Severi Savonsalmi laukoi suorat sanat
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Kalle Palander ottaa hurjan haasteen vastaan – yllätys oli melkoinen
- Eveliina Määttänen paljasti suunnitelman tulevaisuudestaan
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Ice Cage tekee paluun Helsinkiin – lippukauppa käy kuumana
- Iivo Niskanen sai päävalmentajalta yllättävän tuomion – kotona odottaa toinen homma