Kaiken nähnyt asiantuntija katsoi Iivo Niskasen hiihtämistä – lausui IL:lle lohduttomat sanat
Iivo Niskanen kärsi päättyneellä hiihtokaudella terveysmurheista. Hiihtotähti oli kotimaan kisoissa monesti pahasti hukassa, eikä hän onnistunut myöskään voittamaan maailmancupin kisoja.
Tällä kaudella ei ollut lainkaan hiihdon arvokisoja. Ensi vuonna on luvassa MM-kisat Trondheimissa. Siellä odottaa 10 kilometrin perinteisen hiihtotavan väliaikalähtö, johon Niskanen on yksi suosikeista.
Kokenut hiihtomies Reijo Jylhä on esittänyt Iltalehdelle oman arvionsa Niskasen tilanteesta. Hän tiputteli omia ikäviä totuuksiaan.
– On väistämätöntä, että 1992 vuonna syntyneelle urheilijalle ei luontaista kehitystä harjoittelun myötä enää tapahdu. Kyse on siitä, miten voidaan hidastaa huononemista. Yksittäisen kilpailun suorituksen maksimointi on eri lailla mahdollista kuin se, että on jatkuvasti hyvässä kunnossa, kommentoi Jylhä Iltalehdelle.
Niskanen ylsi toki päättyneellä kaudella kolmessa maailmancupin kisassa kakkoseksi. Jylhä näki kuitenkin myös noissa esityksissä huonoja merkkejä.
– Jos voi tulkita kehonkieltä, niin suorituksissa oli paljon yritystä. Kun hän on ollut ihan huippukunnossa, hiihto on näyttänyt rennolta ja helpolta. Tällä kaudella se ei ollut samankaltaisen näköistä. Voi olla, että harjoittelu ja sairastelu ovat vaikuttaneet, että väkisin on joutunut tekemään tuloksen.
Niskasen kausi päättyi toivottua aikaisemmin. Hän ei pystynyt kilpailemaan Äänekosken SM-kisoissa selkäongelmien vuoksi. Mies ei lopulta osallistunut myöskään Rovaniemen SM-hiihtoon.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Yllätysdiili – IL: Topi Raitanen löi rahoiksi: ”Se on bisnestä”
- Täydellinen venyminen paineen alla – Harri Heliövaara ja Henry Patten jatkoon
- MTV: Wilma Heltelä tapaturmassa
- Vankilasta maailmanmestariksi – nyt viimeinen ottelu 50-vuotiaana
- Alppihiihdon rahalista julki – yksi nimi täysin omassa luokassaan
- Verinen maratondraama – Alisa Vainion kilpasiskon jalka repesi kesken kisan
- Suomen hiihtonaiselta raju purkaus: ”Sai hävetä”
- Entinen Putinin tukija nyt vaikeuksissa – Venäjältä kova toimenpide uhkaa
- Nuori lupaus taas kohun keskellä – sekoili strippiklubilla
- Maavaihdos kohahduttaa – superlupaus jättää Norjan ja siirtyy edustamaan Ruotsia
- Hyvästien paikka – Joni Mäki päätyi rajuun ratkaisuun
- Suomen naishiihtäjä lopetti uransa – osallistuu nyt toisen lajin MM-kisoihin!
- Olympiasankari palkittiin – kotikaupunki muisti Vilma Ryyttyä isosti
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- Frida Karlsson vangitsi katseita punaisella matolla – tyyli puhuttaa
- Kaisa Mäkäräinen kohtasi haasteen – ”En tiedä miten pitäisi”
- Pituushypyn harvinainen temppu – urheilija teki mahdottomasta totta
- Kauden kotimainen kärkitulos – Vilma Itälinna aloitti lupaavasti Italiassa
- Hiihdon tuore olympiamitalisti vaativaan leikkaukseen