Reetta Hurske on toistaiseksi ainoa suomalaisnainen, joka on valittu Rooman EM-kisojen pika-aitoihin. Yksi kisapaikkaa kärkkyvistä on viime vuonna EM-kisarajan useasti rikkonut Annimari Korte.

Korte paljasti hiljattain sosiaalisessa mediassa, että hänen viime kautensa sai todellisen shokkikäänteen. Ranne, takareisi ja nilkka olivat kaikki omat ongelmansa. Vasta leikkauspöydällä selvisi koko karu totuus.

– Magneettikuvaus ei näyttänyt takareiden vakavuutta, se selvisi vasta, kun reisi avattiin leikkauksessa. Reisilihaksen kiinnityskohdassa oli repeämiä, Korte avautui nyt SUL:n tiedotteella.

– Leikkauksen jälkeen en tiennyt, pystynkö juoksemaan enää koskaan aitoja, Korte myönsi.

Kuntoutuminen on edennyt varsin kivasti. Tilanne ei kuitenkaan ole ongelmaton. Liikkuvuus on erittäin iso osa aitajuoksua. Se ei ole vielä todellakaan 100-prosenttista Kortteen kohdalla.

– Liikkuvuuteni ei ole riittävän hyvä aitomista varten, eikä jalka suoristu tarpeeksi aidalla. Joudun hyppäämään liikaa aidan ylityksessä, vaikka juoksu muuten sujuu, Korte kuvaili.

Elmo Lakka on valittu miesten puolella 110 metrin aitoihin Rooman EM-kisoihin. Lakka kertoi SUL:n tiedotteella, että harjoitukset ovat kulkeneet ja että terveys on kunnossa.

– Roomassa on tavoitteena 13,27, joka olisi myös olympiaraja, jonka jälkeen ei tarvitsisi kilpailla niin paljon. EM-kisat, olympiaraja, Kalevan kisat ja siitä olympialaisiin. Odotan, että vähäinen kilpailumäärä jättää positiivista kilpailunälkää, Lakka avasi SUL:n tiedotteella.

LUE MYÖS