IS: Uusi Leijonaääni Antti Mäkinen ”ei tunne” Antero Mertarantaa – teki yhden asian selväksi
Jääkiekon MM-kisat käynnistyvät Leijonien osalta perjantaina. Samalla nähdään eräänlainen merkittävä muutos, kun Antti Mäkinen nousee viralliseksi Leijonaääneksi Antero Mertarannan tilalle.
Mertarannan fanit voivat toki kuunnella miehen selostuksia MTV:ltä. Sieltä näkee Suomen ottelut ja ratkaisupelit.
Viaplay näyttää puolestaan kaikki MM-kisojen ottelut. Leijonien ottelut selostaa siis Antti Mäkinen.
Mäkinen on selostanut jo pitkään NHL-otteluita. Hän ei pelkää uuttaa rooliaan Leijonaäänenä. Se tuli selväksi Ilta-Sanomien haastattelusta.
– Olen valmis tähän vertailuun (Mertarantaan). Tulen saamaan kehuja ja vielä suuremmalla varmuudella tiedän, että minua haukutaan. Olen käynyt sen verran kovan koulun, että aika paljon saa tapahtua, että jonkun puheet tekevät minulle naarmuja ihoon. Kokemuspankissani on tuhansia pelejä. Tiedän, että osaan asiani, paalutti Mäkinen Ilta-Sanomille.
Mäkinen teki toki harvinaisen selväksi, että hän arvostaa kovasti Mertarantaa. Yksi ominaisuus on erityisen kova.
– Oppi-isäni Juha Lindgren painotti aina, että selostajan pitää ymmärtää draaman kaari. Tässä asiassa ”Anza” on ihan ykkönen. Hänellä on taito nostaa tasoa turnauksen edetessä. Emme tunne toisiamme, mutta tyylimme ottaa tunne osaksi selostusta on samankaltainen.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Vakava loukkaantuminen ei hiljentänyt Lindsey Vonnia – tiukka vastaus arvostelijoille
- Armand Duplantiksesta uskomaton ehdotus Ruotsi–Suomi-otteluun
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Immun Fight Club – IFC 21.3.2026: Liput, tv, ohjelma
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Lake Placid 2026 | Hiihdon maailmancup: Ohjelma, tv, tulokset
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään