Kehätyttö ei voinut uskoa mitä työssään todisti – naisen reaktio kertoo kaiken
Vapaaottelija Michel Pereira tunnetaan melkoisista tempuistaan UFC:ssä. Pereira on tarjonnut otteluissaan monenlaista show-kikkailua. Samaa menoa nähtiin myös viikonloppuna UFC 301 -tapahtumassa.
Ihor Potieria sai kokea sen kehässä, kun Pereira nukutti ukrainalaisen alle minuutissa kuristusotteellaan keskisarjan ottelussa. Jo tuota hetkeä ennen nähtiin melkoinen sirkustemppu.
Pereira tiputti Potierian lyönnillään kanveesiin. Hän hyppäsi sen jälkeen takaperinvoltin vastustajansa päälleen. Jalka saattoi toki osua sääntöjen vastaisesti vastustajan päähän, mutta kehätuomari antoi sekoilun jatkua.
Pereira sekoitti pakkaa jo punnituksessa. Tyyli oli jälleen vapaa. Brassitähti poseerasi ja pullisteli kameroille. Sitten alkoi tapahtua. Vuorossa oli takaperinvoltti.
Kaiken nähnyt kehätyttö Jhenny Andrade ällisteli näkemäänsä. Hän ei voinut kuin väistää ja laittaa käden suunsa eteen näytöstä seuratessaan. Somessa nainen jo naureskeli asialle.
LUE MYÖS
- Nuori kiinalaistähti teki jälleen historiaa – ”Olen todella innoissani ja onnellinen”
- Lentopallon EM-kisat 2026: Aikataulu, ottelut, tv
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Ennätyskausi jätti hampaankoloon – Emilia Karell kertoo nyt miksi
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Lotta Kemppinen yllätti treenivideollaan – julkaisu räjähti suosioon
- Norjalainen juoksutähti kuoli järkyttävässä onnettomuudessa
- Norjan hiihdossa kuohuu taas – huippuhiihtäjältä raju syytös valmentajan toiminnasta
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Norjan hiihdossa kuohuu taas – huippuhiihtäjältä raju syytös valmentajan toiminnasta
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja
- Norjalainen juoksutähti kuoli järkyttävässä onnettomuudessa
- Kalle Palander ottaa hurjan haasteen vastaan – yllätys oli melkoinen
- Lotta Kemppinen yllätti treenivideollaan – julkaisu räjähti suosioon