Niki Juusela paljasti Viaplaylla – F1-varikolla leviää shokkiväite Max Verstappenista
Sunnuntaina ajetusta Monacon GP:stä ei tullut suurta urheilun juhlaa. Ferrarin Charles Leclerc ajoi vahvaan voittoon kisassa, josta ei löytynyt draamaa alun punaisten lippujen jälkeen.
Viaplayn selostamossa ehdittiin jutella vaikka mistä. Selostaja Niki Juusela ja asiantuntija Heikki Kovalainen keskustelivat myös Red Bullin Max Verstappenin tilanteesta ja uran jatkosta. Verstappenin sopimus kestää vuoteen 2028, mutta häntä on huhuttu muille maille.
Kovalainen pohti, miten Red Bullin sisäiset asiat ovat vaikuttaneet Verstappenin tilanteeseen. Hän nosti esille vuodeksi 2026 muuttuvat moottorisäännöt.
Monet uskovat, että Mercedes on onnistunut tekemään tehokkaan voimanlähteen. Red Bullin oma moottori ei välttämättä pysty siihen vastaamaan.
Juusela paljasti oman näkemyksensä, joka perustui hänen kuulemiin kulissien takaisiin puheisiin.
– Oma veikkaus on, että Max Verstappenia ei kaudella 2026 gridillä nähdä. Hän pitää sen sapattivuoden ja katsoo sitten, mitkä ovat voimasuhteen. Sitten Max on taas on mukana vuonna 2027, kun valitsee sen ja väistää tavallaan sen siirtymävaiheen. Helppohan näitä arvauksia on heitellä.
– Oma käsitykseni on sellainen, mitä hollantilaisten kollegoiden kanssa pääsin Miamissakin juttelemaan, että näin voisi tilanne olla. Siellä ei sellaista paloa. Yksi huilivuosi ja kerätään vähän akkuja, katsotaan voimasuhteet ja sitten mukaan taas, selvitti Juusela.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- IS: Wilma Heltelä jyrähti Kalevan kisojen järjestelystä – esitti heti rohkean muutoksen
- Elmo Lakka yllätettiin täysin Kalevan kisoissa: samalla koettiin tunteikas hetki
- Kalevan kisat tänään: ohjelma, aikataulu, televisiointi ja tulokset
- Käsittämätön moka Kalevan kisoissa – SM-unelma suli hetkessä
- Suomen uusi pikatähti tykitti taas – lähetti samalla viestin presidentin suuntaan
- Suuri suru: entinen mäkihyppyvalmentaja on kuollut
- SM-finaali sai uskomattoman käänteen – Saara Keskitalo nousi draaman jälkeen
- Jättipettymys Kalevan kisoissa – odotettu superkisa romahti viime hetkellä
- Huippunimiä tulessa! Kalevan kisat tänään: Ohjelma, aikataulu ja tv-lähetykset
- MM-kisoissa rävähti – Suomi kaatoi finaalissa Kazakstanin ja nappasi kultaa
- Kalevan kisat tänään: ohjelma, aikataulu, televisiointi ja tulokset
- Käsittämätön moka Kalevan kisoissa – SM-unelma suli hetkessä
- Suomen uusi pikatähti tykitti taas – lähetti samalla viestin presidentin suuntaan
- IS: Wilma Heltelä jyrähti Kalevan kisojen järjestelystä – esitti heti rohkean muutoksen
- Elmo Lakka yllätettiin täysin Kalevan kisoissa: samalla koettiin tunteikas hetki
- MM-kisoissa rävähti – Suomi kaatoi finaalissa Kazakstanin ja nappasi kultaa
- Huippunimiä tulessa! Kalevan kisat tänään: Ohjelma, aikataulu ja tv-lähetykset
- Suuri suru: entinen mäkihyppyvalmentaja on kuollut
- Kalevan kisat menettivät taas yhden tähden – ”En olisi halunnut jakaa tällaista päivitystä”
- Jättipettymys Kalevan kisoissa – odotettu superkisa romahti viime hetkellä