Nyt sai riittää – Topi Raitanen latasi suorat sanat IS:lle
Topi Raitanen on 3 000 metrin estejuoksun Euroopan mestari. Raitanen on nyt puuhailemassa 10. syyskuuta Helsingin Olympiastadionilla järjestettävää Cooper-haastetta, jossa testataan, kuka on Suomen paras juoksija tunnetussa 12 minuutin testissä.
Raitanen on ehtinyt tällä viikolla antaa myös haastattelun Ilta-Sanomille. Samalla lähti tyly viesti joillekin entisille suomalaisille juoksijoille. Hän toivoi ”positiivista ilmapiiriä” ja harmitteli ”vi*tuilua”.
– En ole ollut itse onneksi pahimman kritiikin kohteena, mutta kuitenkin ulostuloja on ollut säännöllisesti. Jos itse olisin nuori, niin en voisi välttyä siltä ajatukselta, että haluanko itse joutua tuollaisen arvostelun kohteeksi. Sitä yrittää vain olla paras versio itsestään, ja nämä huutelevat, että et ole mitään, ja miksi kehtaat edes lähteä noin hitaasti arvokisoihin juoksemaan.
– Se on ajatus, joka itseäni on harmittanut. Että ei mentäisi siihen, että ennen oli kaikki paremmin. Jos kehityskohteita on, niin olisi arvokasta tarjota myös ratkaisuja, eikä vain huudella sivusta, linjasi Raitanen Ilta-Sanomille.
Raitanen puolustaa EM-kultaansa kesäkuun alussa Roomassa. Olympialaiset järjestetään heinä–elokuussa Pariisissa.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- SM-hallit 2026 – yleisurheilu: Ohjelma, TV, Tulokset
- IL: Nyt alkoi tapahtua – suomalaisessa yleisurheilussa muhii jättiyllätys
- IL: Elina Lampelasta tipahti kamala arvio – pitääkö nyt huolestua?
- Totuus paljastui – Frida Karlsson sai erityiskohtelua KOK:lta
- Johannes Kläbo ällistyttää – teki jymypäätöksen heti olympialaisten jälkeen
- Taas yksi kova nimi sivuun – Kaisa Mäkäräisen kilpasisko lopettaa uransa!
- Ex-huippuvalmentaja latasi karun totuuden: Tästä syystä Suomen hiihto on Norjan ja Ruotsin perässä
- Arsi Ruuskanen summasi olympialaiset suoraan – nyt katse jo eteenpäin
- Kaksi täysin erilaista tietä huipulle – Kläbo ja Niskanen vertailussa
- Jutta Leerdam palkittiin näyttävästi – ”Suuri kunnia”
- Johannes Kläbo ällistyttää – teki jymypäätöksen heti olympialaisten jälkeen
- Totta se on – Eero Hirvonen ja Ilkka Herola tekevät historiaa
- Ex-huippuvalmentaja latasi karun totuuden: Tästä syystä Suomen hiihto on Norjan ja Ruotsin perässä
- Taas yksi kova nimi sivuun – Kaisa Mäkäräisen kilpasisko lopettaa uransa!
- Televisiotähti huomasi – olympiakisoissa nähtiin “Marjo Matikaisen kopio”
- Kaksi täysin erilaista tietä huipulle – Kläbo ja Niskanen vertailussa
- Shokkitieto: Ampumahiihtotähti sydänleikkaukseen – voitti mitalin olympialaisista
- Olympiamatkasta kohuväite – Suomen hiihtomaajoukkueessa muhii skandaali: ”Ihan täysi bordelli”
- Jutta Leerdam palkittiin näyttävästi – ”Suuri kunnia”
- Arsi Ruuskanen summasi olympialaiset suoraan – nyt katse jo eteenpäin