Se päättyi siihen: Topi Raitanen teki rajun ratkaisun – ”Totesin, ettei tämä juoksemalla parane”

Topi Raitasen on tarkoitus puolustaa 3 000 metrin esteiden EM-kultaansa kesäkuun alussa Roomassa. Miehen tilanne ei kuitenkaan vaikuta ihanteelliselta.
Raitanen kilpaili keskiviikkona Ranskan Marseillessa. Hän päätti jättää leikin kesken jo varhaisessa vaiheessa nilkkavamman vuoksi.
– Siinä oli ruuhkaa vesiesteellä ja tulin vähän huonosti esteeltä alas, jonka jälkeen oikean jalan nilkka alkoi kipeytyä, Raitanen avasi SUL:n tiedotteella.
– Se tietysti rupesi stressaamaan, kun kipu tuntui koko ajan ja piti sipsutella kaikille esteille. Totesin, ettei tämä juoksemalla parane ja lopetin, selitti Raitanen.
Huoli heräsi luonnollisesti kotimaassa. Raitanen näki, ettei nilkan saama osuma ollut mitenkään ”älyttömän kova”. Hän arveli kuitenkin käyvänsä kuvauttamassa nilkan.
Raitasen kausi alkoi lupaavasti. Hän kellotti vajaat kaksi viikkoa sitten Saksassa ajan 8.21,00. Se on parempi kuin yksikään miehen viime vuoden ajoista.
Sara Lappalainen taas vei Tshekissä 800 metrin kisan voiton ajalla 2.02,24.
– Tarvitsen riittävästi kisoja kauden alussa, nämä vievät kuntoani aina iloisesti eteenpäin. Tästä jäi hyvä fiilis, Lappalainen arvioi SUL:n tiedotteella.
LUE MYÖS
VEDONLYÖJÄ.COM
LYÖ VETOA AMMATTILAISTEN VIHJEILLÄ
- Saat ensimmäisen vihjeen ilmaiseksi koodilla “VALIOLIIGACOM“.
- Tilillesi lisätään ilmainen vihje.
- Voit ostaa lisää krediittejä koska tahansa!
- Nyt meni turhan intiimiksi – Ylen Laura Arffmanilta kiusallinen paljastus kulisseista
- Riitta-Liisa Lassila paljasti synkän totuuden hymyilevän kuorensa alta
- Surullista luettavaa: Saga Andersson jakoi synkän päivityksen
- Siinä on ihmettelemistä: Lotta Haralalle kunnon shokkiuutinen
- Mila Heikkonen tykitti hirmuajan – mykistävää ylivoimaa
- Nyt on bileiden paikka – Suomen ampumahiihtomaajoukkue innostui juhlimaan
- Puskista järjetön SE-aika – suomalaisjuoksija ällistyi itsekin
- Legenda haukkui nykyiset suomalaiset keihästähdet pystyyn Ylellä
- IL: Suomalaiselta urheiluparilta ilouutisia – rakastavaisille perheenlisäystä
- Hyytävät sanat: Tässä vaiheessa Mika Myllylän ystävä tajusi, että peli on menetetty
- Kilpakumppanien reaktio Wilma Murron paluuseen vetää hiljaiseksi
- Nyt mentiin uusille metriluvuille – suomalaisässältä kunnon moukarikaari
- Kamerat tallensivat: Wilma Murron ele Elina Lampelalle ei jätä mitään epäselväksi
- Legenda haukkui nykyiset suomalaiset keihästähdet pystyyn Ylellä
- Mike Tysonilta raju väite: Tämä mies on kautta aikojen pelottavin nyrkkeilijä
- Kaisa Mäkäräisen suuri suru nousi otsikoihin maailmalla
- Mila Heikkonen tykitti hirmuajan – mykistävää ylivoimaa
- Ylen asiantuntija katsoi Saga Anderssonin touhua – veti tylyn johtopäätöksen
- Siinä on ihmettelemistä: Lotta Haralalle kunnon shokkiuutinen
- Tero Pitkämäki puhui IS:ssä suhteestaan yleisurheilutähteen – teki yhden asian selväksi