Jan Zelezny täräytti Ylelle shokeeraavaan väitteen Oliver Helanderista
Oliver Helander on tuonut Suomelle yleisurheilun Rooman EM-kisojen ainoan mitalin. Kolmannella kierroksella tullut 85,75 metrin kaari toi keihäänheiton EM-pronssia.
Helander oli kahden kierroksen jälkeen putoamassa jatkosta ja sijalla 11. Sitten tuli kunnon kaari.
– Kunnolla piti suuttua, että sain sen keihään johonkin. Onneksi se onnistui jollakin tavalla, kommentoi Helander kisan jälkeen Ylelle.
– Teknisesti todella huonoja heittoja, arvioi Helander kahta ensimmäistä heittoaan.
– Muissa kisoissa on ollut sellainen olo, että olisi voinut lentää paljon pidemmälle. Ehkä tänäänkin olisi voinut lentää pidemmällä, mutta oli se ihan hyvä heitto tuohon tiukkaan paikkaan.
Helanderin valmentaja Tero Pitkämäki antoi suojatille arvionsa Ylellä. Hän teki selväksi, että Helanderilta nähtiin vain yksi hyvä heitto. Se onneksi riitti.
– Kyllä tuo lämmittää mieltä. Mitalitili on avattu ja kovatasoinen kisa. Oli vähän taistelupäivä Oliverilla, mutta hän kaivoi yhden onnistuneen heiton, ja sillä mitali kaulaan, Pitkämäki Ylelle.
Tshekin Jakub Vadlejch otti Euroopan mestaruuden tuloksella 88,65. Saksan Julian Weber taisteli tuloksen 85,94 ja EM-hopeaa. Tshekkitähden valmentaja Jan Zelezny oli kisan jälkeen tyytyväinen. Hän antoi Ylelle myös arvionsa Helanderista.
– Hän näytti fantastiselta karsinnassa. Arvelin hänen heittävän 90 metriä 100 prosentin varmuudella. Tänään hän näytti niin hermostuneelta kahden ensimmäisen heiton aikana. Ei täydellistä, mutta hän näytti meille, kuinka kova hän on. Hän otti mitalin ja tulee olemaan kova olympialaisissa, kehui ME-mies.
Lassi Etelätalo oli finaalin kuudes tuloksella 82,80. Toni Keränen heitti 80,76 metriä ja oli kymmenes.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Olympialaisissa heti isoja ongelmia
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu, suomalaiset ja tv-lähetykset
- HS: Kalle Palander täräytti suorat sanat Lindsey Vonnin vammasta – kova väite mediapelistä
- Milanon olympia-areenan jää herättää kysymysmerkkejä
- Mitä ihmettä? – Norjan maajoukkueen välinevarastoon murtauduttu
- Suvi Minkkinen kohtasi yllättävän haasteen Italiassa
- Lisää ongelmia olympialaisissa – järjestäjillä edessä muutostyö
- Kalle Rovanperän isä myönsi rikoksen
- Ruotsin hiihtomaajoukkueelta radikaali ratkaisu – huippuhiihtäjä ja poikaystävä erotettiin
- Norjassa ei ymmärretä tätä – ”Minun mielestä täyttä hölynpölyä”
- Suvi Minkkinen kohtasi yllättävän haasteen Italiassa
- Kalle Rovanperän isä myönsi rikoksen
- Yle teki kovan päätöksen Kaisa Mäkäräisestä
- HS: Kalle Palander täräytti suorat sanat Lindsey Vonnin vammasta – kova väite mediapelistä
- Suvi Minkkinen täräytti tuloistaan Iltalehdelle: ”Minähän tienaan tuon tuplana”
- Suomalaishiihtäjä: ”Vakava tapaturma”
- Ruotsin hiihtomaajoukkueelta radikaali ratkaisu – huippuhiihtäjä ja poikaystävä erotettiin
- Sami Jauhojärvi pudotti pommiarvion suomalaishiihdosta: ”Tulee katkeama nyt”
- Shokkitieto: Norjalaistähti ulos olympialaisista
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu, suomalaiset ja tv-lähetykset