Viivi Lehikoisen juoksu päättyi – Ylen asiantuntija teki välittömästi karun huomion
Viivi Lehikoisen alkukausi näytti todella heikolta. Täyden ratakierroksen aituri onnistui kuitenkin hienosti Rooman EM-kisoissa.
Turussa tuli kuitenkin jälleen pudotus lähes lähtöruutuun. SE-nainen paineli tiistaina heikon ajan 56,37 Paavo Nurmi Gamesissa. Hän hävisi kaksi sekuntia 400 metrin aitakisan voittaneelle Bahrainin Kemi Adekoyalle.
Ylen asiantuntija Jaakko Ojaniemi antoi pikaisesti tylyn tuomion Lehikoisen menosta.
– Ei ollut Viiviltä hyvä kyllä juoksu ollenkaan, paalutti Ojaniemi ja tarjosi nopeasti myöhemmin pidemmän arvion.
– Viivin juoksusta vielä sen verran, että se tuli ihan ok vielä takakaarteen loppuun asti suurin piirtein. Siellä rupesi huomaamaan, että aitarytmi alkoi seota. Meno rupesi näyttämään aika raskaalta. Hän joutui aika selvästi sipsuttelemaan aidoille. Se söi aika paljon vauhtia. Ei ollut tänään kyllä hyvä päivä Viivilllä. Sen näki aika nopeasti, kun oli juostu 250 metriä, linjasi entinen kymmenottelija.
Lehikoinen selvitti itse epäonnistumistaan Ylen haastattelussa.
– Kyllä ne vikat aidat meni taas aika huonosti. Siinä varmaan tuli se isoin ero verrattuna Roomaan. Yritin tänään mennä neljä aitaa 15:llä (askeleella), koska tuntui, että Roomassa tuli aika päälle ne vikat aidat, mutta sitten siinä ehkä vähän menetti energiaa. Tulin ehkä vähän jotenkin kaukaa. Ei tuon lopun pitäisi kyllä noin vaikea olla.
Lehikoinen myönsi Ylelle myös, että Rooman EM-kisojen jälkeiset harjoitukset eivät ole menneet käsikirjoituksen mukaan.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Vesisade ei pysäyttänyt superlupausta – uusi SE kirjattiin vakuuttavasti
- 20-vuotias sensaatio räjäytti pankin – maailmanennätys uusiksi hurjalla ajalla
- Krista Tervo nosti esiin uuden suomalaisen superlupauksen – ”Hänestä vielä kuullaan”
- Alisa Vainio kohtasi Suomen presidenttiparin – julkaisi näyttävän kuvan
- Talvilajien tukirahat jaettu: nämä suomalaiset hiihtäjät nousivat kärkinimiksi
- Suomalainen yllätysnimi löi tiskiin jättituloksen ja nousi Euroopan kärkitasolle
- Norjan hiihtokuningattaren ratkaisu sai asiantuntijat haukkomaan henkeään
- Suomalaislupaus jysäytti Lahdessa – maailman kärkilukemat taululle
- Lahdessa nähtiin lupaava signaali – Oliver Helander rikkoi vihdoin maagisen rajan
- Lahdessa nähtiin jättipamaus – nyt tuli kaikkein kovin tulos
- Tero Pitkämäen poika räjäytti SE-lukemat uusiksi
- Suomalainen hiihtotähti vaihtoi maisemaa – vaikea kisakausi takana
- IS: Kaisa Mäkäräisen kohtalo Ylellä selvisi
- Suomen yleisurheilutähti lataa suorat sanat somesta ja älypuhelimista
- Yleisurheilumaailma surussa – olympiajuoksija kuoli yllättäen
- IS: Lassi Etelätalon uusi laji paljastui – ”Aika nopea päähänpisto”
- YLE: Alisa Vainion kultasauma kasvoi tuntuvasti – olympiavoittajalta kova ilmoitus
- Suomalaisurheilun monilahjakkuus on kuollut – taustalla pitkä sairaus
- Lahdessa nähtiin jättipamaus – nyt tuli kaikkein kovin tulos
- Jasmi Joensuu katosi ulkomaille – luksusveneeltä paljastuneet kuvat herättävät huomiota