Ei hyvältä näytä – Viivi Lehikoinen romahti hirmujuoksussa
Sveitsin La Chaux de Fondsissa tehtiin sunnuntaina kovia aikoja. Viivi Lehikoinen ei kuitenkaan onnistunut ihanteellisissa olosuhteissa.
Kisapaikka sijaitsee noin tuhat metriä merenpinnan yläpuolella. Tulostason kannalta se oli loistava juttu myös aidatulla ratakierroksella.
Lehikoisen treenikaveri Femke Bol tykittikin 400 metrin aidoissa uuden Euroopan ennätyksen 50,95. Hän paransi omaa ennätystään peräti puoli sekuntia.
Maailmalla parempaan on pystynyt vain Sydney McLaughlin-Levrone. Jenkkitähti teki aiemmin heinäkuussa ME-ajan 50,65.
Mutta entä sitten Lehikoinen? Hän seurasi Bolin menoa samassa erässä ja jäi mahtavissa olosuhteissa heikkoon aikaan 56,48.
Lehikoinen oli kaukana kauden parhaastaan. Hän paineli Rooman EM-kisoissa sesongin parhaansa 54,92. Lehikoisen kausi on ollut tuota valonpilkahdusta lukuun ottamatta varsin haastava.
Lehikoinen on valittu edustamaan Suomea Pariisin olympialaisissa.
LUE MYÖS
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Suomi nousi vaikeuksien kautta voittoon – Severi Savonsalmi laukoi suorat sanat
- Kalle Palander ottaa hurjan haasteen vastaan – yllätys oli melkoinen
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Ice Cage tekee paluun Helsinkiin – lippukauppa käy kuumana
- Ice Cage 9: Aikataulu, ottelijat, Live Stream ja liput
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Suomi nousi vaikeuksien kautta voittoon – Severi Savonsalmi laukoi suorat sanat
- Eveliina Määttänen paljasti suunnitelman tulevaisuudestaan
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Iivo Niskanen sai päävalmentajalta yllättävän tuomion – kotona odottaa toinen homma