Suomalaisurheilija oikeusmurhan kohteena Pariisissa? – ”Täysi ryöstö”
Pariisin olympialaiset ovat alkaneet suomalaisittain varsin odotetulla tavalla ilman valtavia urotekoja. Judoka Luukas Saha ihastutti kuitenkin ennakkoluulottomilla otteillaan. Osa otteluita seuranneista hämmästeli tuomaritoimintaa.
Saha voitti 66 kilon sarjassa Turkin Muhammed Demirelin jatkoajalla 1–0. Toisella kierroksella tuli vastaan moninkertainen arvokisamitalisti ja maailmanlistan ykkönen, Moldovan Denis Vieru.
Vieru onnistui voittamaan Sahan tiukan taiston jälkeen jatkoajalla. Saha ilmaisi pettymyksensä Olympiakomitean tiedotteella..
– Olen pettynyt. Mitali oli tavoitteena joka tapauksessa. Ottelu oli tiukka. Kumpikaan ei oikein saanut mitään tilanteita ja jatkoaika oli odotettavissa. Tällä kertaa Vieru veti pidemmän korren. Jälleen kerran.
– Sain sen yhden varoituksen, niin se ratkaisi aika paljon. Piti alkaa ottamaan riskejä ja se (Vieru) pääsi sitten siinä kuittaamaan. Sain sen yhden sidonnan hyvin ja aistin Vierun jännityksen, mutta sitten ote lipesi. Tosi pienestä jäi kiinni. Avasin pelin, sitten Vieru teki rytminmuutoksen, enkä pystynyt enää puolustamaan. Siihen se sitten ratkesi, Saha selvitti.
Saha näytti löytäneen pääsyyllisen peilistä. Kaikki eivät olleet samaa mieltä. Jääkiekkoasiantuntija Ismo Lehkonen pöyristeli näkemäänsä X:ssä.
– Mielestäni vihulaisen maine vei tuomaria 100-0 ja Saha oli pakotettu paineistamaan vimmatusti kun taasen toinen vaan passasi pienellä energialla. Harmi ja wissytys jäi mullekin matsista. Hattu päästä Sahalle, kirjoitti Lehkonen.
Entinen koristähti Ville Mäkäläinen löytyi kommenttiosiosta.
– Arvostelulaji, ei mahda mitää. Täysi ryöstö, linjasi Mäkäläinen.
LUE MYÖS
- Vuokatin Suomen Cup 2026: Tulokset ja uutiset
- Suomen hiihtomaajoukkueessa iso muutos – ”Ei ole selkeyttä”
- Vilma Nissinen paljasti IS:lle – merkittävä muutos maajoukkueessa
- Elina Valtonen väläyttää rajua ratkaisua – venäläisurheilijoille porttikielto?
- Ylen lähetyksessä hämmästeltiin hiihtoseurojen tilannetta – ”mitä on tapahtunut?”
- Joni Mäki ratkaisi hurjan trillerin – Iivo Niskasen hurja kiri ei riittänyt voittoon
- Sonja Leinamo iski rajusti – Ylivieskan Kuulan johto suli Vuokatissa
- IL: Hiihdon Suomen mestari halusi päättää uransa – sitten tapahtui täyskäännös
- Suomen maajoukkuehiihtäjältä raju paljastus Ylelle: ”Tuli seinä vastaan”
- NHL:n sisäpiiritoimittaja pohtii – olisiko tässä Patrik Laineen seuraava osoite?
- Ylen lähetyksessä hämmästeltiin hiihtoseurojen tilannetta – ”mitä on tapahtunut?”
- Elina Valtonen väläyttää rajua ratkaisua – venäläisurheilijoille porttikielto?
- Krista Rikan kausi sai ikävän käänteen – nyt tuli odotettu uutinen
- Joni Mäki ratkaisi hurjan trillerin – Iivo Niskasen hurja kiri ei riittänyt voittoon
- IL: Hiihdon Suomen mestari halusi päättää uransa – sitten tapahtui täyskäännös
- Sonja Leinamo iski rajusti – Ylivieskan Kuulan johto suli Vuokatissa
- NHL:n sisäpiiritoimittaja pohtii – olisiko tässä Patrik Laineen seuraava osoite?
- Suomen maajoukkuehiihtäjältä raju paljastus Ylelle: ”Tuli seinä vastaan”
- Silja Kosonen hämmästyi saamastaan yllätysbonuksesta – ”Minulla on kyllä huippuja yhteistyökumppaneita”
- Vilma Nissinen paljasti IS:lle – merkittävä muutos maajoukkueessa