Eiköhän se ollut siinä – Lassi Etelätalo myönsi nyt karun totuuden

Lassi Etelätalo onnistui vahvasti Pariisin olympialaisten miesten keihäsfinaalissa. Komea 84,58 metrin heitto riitti kuitenkin kovassa seurassa vain kahdeksanteen sijaan.
Etelätalo on nyt laittanut kisat pakettiin Instagramissa. Hän myönsi, että fiilis ei ole aivan katossa kisojen suhteen.
– Joko se olympiakrapula alkaa hellittää? Toivottavasti, mutta jos ei, niin tässä vielä pari tunnelmapalaa Pariisista. Oma fiilis kisoista jäi vähän kädenlämpöiseksi. Finaalin sijoitus ja tulos ihan ok, mutta parempaankin olisi ollut mahdollisuus.
Etelätalo on 36-vuotias. Hän myönsi, että Los Angelesin olympialaiset ovat luultavasti liian kaukana ja miehen olympiaura oli siinä.
– Pisin heitto ei ollut teknisesti mitenkään loistava, mutta toisaalta tavoitteeseen eli mitalille olisi vaadittu jo melko kova ennätysparannus. Ei sekään aivan mahdottomalta tuntunut päivän vireeseen peilaten, mutta nappiheiton se olisi tietty vaatinut. Sitä ei nyt tullut ja seuraavaa mahdollisuutta olympialaisissa enää tuskin tulee. Suuret kiitokset matkaseurasta ja toimivista järjestelyistä Suomen tiimille!
LUE MYÖS
VEDONLYÖJÄ.COM
LYÖ VETOA AMMATTILAISTEN VIHJEILLÄ
- Saat ensimmäisen vihjeen ilmaiseksi koodilla “VALIOLIIGACOM“.
- Tilillesi lisätään ilmainen vihje.
- Voit ostaa lisää krediittejä koska tahansa!
- Dorothea Wierer yllätti poikkeuksellisen rohkealla videollaan – ”Huh, mikä näky”
- Se oli siinä: Suomalaiselta seitsenottelijalta riipaiseva päivitys – ”Polvi irtisanoutui”
- Lotta Haralalta latasi IS:lle suorat sanat Nooralotta Nezirin tapauksesta – ”Tosi surullista”
- Ylen urheilutoimittaja rakastui työkaveriinsa – naisen kollegoilta jäätävä reaktio
- Legenda ei koskaan tekisi sitä, mitä Laura Dahlmeier teki: ”Vastenmielistä”
- MM-kisat ovella: Silja Kosonen paljasti karun totuuden tämän hetken kunnostaan
- Suomessa jysähti hurja moukarikaari – hopealle jääneeltä erikoista vihjailua
- Suomalainen keihästähti ilmestyi kuulakisaan – voitti kaikki: ”En treenaa yhtään”
- Wilma Murto varasti show’n – kilpasisko lausui IL:lle suorat sanat naisen touhusta
- Suomalaiselta korkeushyppääjältä aivan älytön tulos
- Suomalaiselta korkeushyppääjältä aivan älytön tulos
- Suomalainen keihästähti ilmestyi kuulakisaan – voitti kaikki: ”En treenaa yhtään”
- Se oli siinä: Suomalaiselta seitsenottelijalta riipaiseva päivitys – ”Polvi irtisanoutui”
- Lotta Haralalta latasi IS:lle suorat sanat Nooralotta Nezirin tapauksesta – ”Tosi surullista”
- Ylen urheilutoimittaja rakastui työkaveriinsa – naisen kollegoilta jäätävä reaktio
- Legenda ei koskaan tekisi sitä, mitä Laura Dahlmeier teki: ”Vastenmielistä”
- Wilma Murto varasti show’n – kilpasisko lausui IL:lle suorat sanat naisen touhusta
- Surullista luettavaa: Saga Andersson jakoi synkän päivityksen
- Siinä on ihmettelemistä: Lotta Haralalle kunnon shokkiuutinen
- Mila Heikkonen tykitti hirmuajan – mykistävää ylivoimaa