Nathalie Blomqvist järjesti mielettömän näytöksen Pariisissa – sitten tuli jäätävää tekstiä
Nathalie Blomqvist ja Eveliina Määttänen nähtiin perjantai-iltana Pariisin olympialaisten juoksuradalla.
Blomqvist juoksi mainiosti oman eränsä seitsemänneksi. Hän teki viimeisellä kierroksella huikean nousun seitsemänneksi, kun erän kahdeksan parasta eteni finaaliin. Suomalaisen aika taktiikkajuoksussa oli 15.02,75.
Blomqvist on ensimmäinen suomalaisnainen, joka on yltänyt olympialaisten finaaliin 5 000 metrillä. Hän ihastutti aiemmin tänä vuonna yltämällä EM-kisojen viidenneksi samalla matkalla.
– Minulla oli pää kylmänä niin kuin aina. Vähän piti jopa muistutella, että nyt on olympialaiset. Ehkä olisi toivonut vähän jännitystäkin, mutta se on vaan hyödyksi minulle, että olen näin rento. Se kantoi pitkälle tänään, Blomqvist kommentoi nainen viileästi SUL:n tiedotteella.
– Tosi mahtavaa, että onnistui näin hyvin ja vielä finaali tähän päälle.
Eveliina Määttänen jäi viimeisenä ulos suorasta jatkopaikasta 800 metrillä. Hän juoksi kovassa erässä ajan 2.00,02.
– Vahvasti tulin loppuun asti enkä kantannut pahasti, mutta kovia olivat nuo kolme kärkijuoksijaakin. Matkalla oli useamman kerran kontaktia muiden kanssa. Mutta kun juostaan tasaisessa ja tiiviissä porukassa, niin aina sattuu ja tapahtuu, arvioi Määttänen SUL:n tiedotteella.
Määttäsellä on vielä mahdollisuus välieriin, sillä hän juoksee tänään lauantaina keräilyerissä.
– Jos Eve juoksee huomenna yhtä vahvasti kuin tänään, uskon hänen etenevän välieriin, linjasi valmentajamies Jan Petrac tiedotteella.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ebba Andersson tylytti tv-juontajan täysin – syynä herkkä kysymys Frida Karlssonista
- Pitkä maajoukkueura päättyy – koskettava viesti faneille
- Olympiamitalistit iskussa – suomalaisilta vahva viesti Kulmista
- Valkoisessa talossa naurettiin – nyt NHL-tähdet pahoittelevat
- Olympiaunelma murskaantui sairasteluun – kuka kantaa vastuun?
- Kalle Rovanperästä leviää hurja video
- Nyt jysähti – Johannes Kläbo vaihtaa lajia?
- Mikä on Saga Vannisella? – Asiantuntija nosti esiin huolestuttavan asian
- Sami Jauhojärvi sanoi sen suoraan Iivo Niskasesta HS:lle – harjoittelussa tehty yksi valtava virhe
- SM-hallit 2026 – yleisurheilu: Ohjelma, TV, Tulokset
- Pitkä maajoukkueura päättyy – koskettava viesti faneille
- Johannes Kläbo ällistyttää – teki jymypäätöksen heti olympialaisten jälkeen
- Nyt jysähti – Johannes Kläbo vaihtaa lajia?
- Olympiamitalistit iskussa – suomalaisilta vahva viesti Kulmista
- IL: Nyt alkoi tapahtua – suomalaisessa yleisurheilussa muhii jättiyllätys
- Ebba Andersson tylytti tv-juontajan täysin – syynä herkkä kysymys Frida Karlssonista
- Mikä on Saga Vannisella? – Asiantuntija nosti esiin huolestuttavan asian
- Totta se on – Eero Hirvonen ja Ilkka Herola tekevät historiaa
- Ex-huippuvalmentaja latasi karun totuuden: Tästä syystä Suomen hiihto on Norjan ja Ruotsin perässä
- Kalle Rovanperästä leviää hurja video