Suomalaisen yleisurheilijan mökkikuva löi leuat lattiaan – ”No voi vee on siinä naista”

Suomen kesä alkaa vetää viimeisiään. Moukarinheittäjä Kiira Väänänen on ottanut vielä irti lämpimistä päivistä.
Väänänen vietti viime viikolla aikaa mökillä. Hän julkaisi myös Instagramissa kuvia yli 40 000 seuraajalleen. Rantakuva teki vaikutuksen faneihin.
– Siis anteeksi mutta nyt on… ällisteli yksi.
– No voi vee on siinä naista, hehkutti toinen.
Väänäsen kausi on ollut tuloksellisesti vaikea. Hänen kauden paras kaarensa on kantanut 64,37 metriä. Nainen kertoi heinäkuun loppupuolella Instagramissa, mikä oikein on mennyt pieleen.
– Kesä ei oo menny suunnitelmien mukaan vaikka jo etukätee oli tiedossa, että viime kesän mononukleoosiviruksen aiheuttama ”totaalinen tehojen menettäminen” voi vielä painaa ja heikentää suorituskykyä.
– Näinhän siinä on nyt sitten käynykin ja oon heittäny samaa tulosta joka kilpailussa, enkä saa minkäänlaista irtiottokykyä kaivettua esille. Turhauttavaahan tää on mutta nyt on vaa pystyttävä antamaan kropalle aikaa palautumiseen.
– Ollaan päätetty, että heitetään vielä yks kisa tälle vuodelle ja sit pienen loman jälkeen aletaan keskittymään tehojen rakentamiseen kohti ensi kesää! kertoili Väänänen tuolloin.
LUE MYÖS
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- 95,50 metriä – tulostaululle lävähti järjetön keihästulos, sitten selvisi brutaali totuus
- Jasmi Joensuu viihtyi nyt hiihtomiesten seurassa
- Perttu Hyvärisen viesti suomalaiselle hiihtonaiselle julki – ”Mitä helevettiä”
- Suomen juoksusensaatio romahti – valmentaja antoi tylyn tuomionsa
- Kaisa Mäkäräinen palasi kotiin – koko ikävä totuus selvisi
- Mistä tuli? Suomalaisaiturilta hirmuinen aika kaukana koti-Suomesta
- Lotta Harala julkaisi uimapukukuvan – kertoi isosta muutoksesta elämässään
- Tapaus Saga Vanninen – IS:lle paljastettiin mitä oikein tapahtui
- Seivästähti Elina Lampela myönsi brutaalin totuuden IL:lle
- Reetta Hurske romahti rajusti – nyt selvisi koko ikävä totuus: ”Ei mitään annettavaa”
- Keihäänheittäjältä upea ennätyskaari – kukaan muu suomalainen ei ole heittänyt pidemmälle
- Tapaus Saga Vanninen – IS:lle paljastettiin mitä oikein tapahtui
- Huh: Suomalaisjuoksija aloitti kautensa – heti aivan älytön ennätysparannus
- Paljastus Krista Pärmäkosken ryyppybileistä – siitä se sitten alkoi
- Kaisa Mäkäräinen palasi kotiin – koko ikävä totuus selvisi
- Seivästähti Elina Lampela myönsi brutaalin totuuden IL:lle
- Kaisa Mäkäräinen sai tarpeekseen – kaikki muuttui seuraavana päivänä
- Lotta Harala julkaisi uimapukukuvan – kertoi isosta muutoksesta elämässään
- Mistä tuli? Suomalaisaiturilta hirmuinen aika kaukana koti-Suomesta
- Suomen juoksusensaatio romahti – valmentaja antoi tylyn tuomionsa