Wilma Murto romahti huolestuttavasti – kertoi välittömästi mistä oli kyse

Suomi vei nimiinsä naisten ja miesten Ruotsi-ottelut Helsingin Olympiastadionilla. Odotetut isot nimet eivät pettäneet.
Esimerkiksi naisten seiväshypyssä tuli selvä kolmoisvoitto. Paras ruotsalainen Gabriella Jönsson jäi tulokseen 405 ja oli siis neljäs.
Suomen ykköstähti ei yllättäen ollut Wilma Murto. Hän jäi heikkoon tulokseen 432. Tulos oli iso pettymys, sillä Murto ilmoitti tavoittelevansa ottelussa ensi vuoden MM-rajaa (473).
Murto ei kuitenkaan stressannut liikaa asiasta. Hän on vihdoin fyysisesti kasassa ja kunnossa. Se on pääasia.
– Maaotteluvoitto tässä on päällimmäisenä mielessä ja ilona. Seitsemän maaottelua olen käynyt ja nyt ensimmäistä kertaa pääsee kokemaan naisten joukkueen voiton, eli ilolla menen vesiesteelle uittamaan kapteeneja Kristiina Mäkelää ja Ella Junnilaa, selvitti Murto SUL:n tiedotteella.
Murtoa vaivaavat hieman samat ongelmat kuin Pariisin ongelmissa. Hyppyrutiinin puute näkyy tekemisessä.
– Fyysinen vire oli hyvä, mutta sellaista vaihtelevuutta siinä oli. Tekemisen hataruus näkyi tosin paljon, mutta pisteet kotiin ja terveenä maaliin, tästä on hyvä lomalle.
Elina Lampela voitti tuloksella 453. Saga Andersson taas ylitti 443.
– Tänään tuntui, että juoksu kulkee ja olen päässyt yli arvokisaväsymyksestä. Oli hyvä päivä. Oli kaikki edellytykset, että 464 olisi voinut mennä, mutta nyt ei hyppy osunut kohdilleen, mutta tähän on hyvä lopettaa kausi, Lampela arvioi SUL:n tiedotteella.
LUE MYÖS
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- IS: Valmentaja lausui shokeeraavat sanat Nooralotta Nezirille – yhteistyö päättyi siihen paikkaan
- Ilona Mononen voitti kaiken – lähetti erityiset kiitokset tällä miehelle
- Ristomatti Hakola julkaisi yhteiskuvan rakkaansa kanssa – viesti olikin sitten tyly
- Se oli sitten siinä: Annimari Korte teki uuden aluevaltauksen
- Kaisa Mäkäräinen reagoi Laura Dahlmeierin tapaukseen – lausui kaksi paljonpuhuvaa sanaa
- Paljastus: Reetta Hurske päätyi yöpymään itselleen tuntemattoman yleisurheilijan kanssa
- Saga Anderssonilta huima temppu – riemu repesi jo ennen rimalle tuloa
- Yhdessä vuosien tauon jälkeen – Riitta-Liisa Roponen festareilla kiekkomiehen seurassa
- Lotta Harala paljasti, mitä hänen kisa-asunsa alta löytyy
- Seiväshyppääjä Elina Lampela kertoi loistavia uutisia faneilleen
- Yhdessä vuosien tauon jälkeen – Riitta-Liisa Roponen festareilla kiekkomiehen seurassa
- Saga Anderssonilta huima temppu – riemu repesi jo ennen rimalle tuloa
- Nyt uidaan syvissä vesissä – suomalaisjuoksija keskeytti 800 metrin kilpailun
- Lotta Harala paljasti, mitä hänen kisa-asunsa alta löytyy
- Rakkautta ilmassa: Suomalaisen yleisurheiluparin unelma toteutui
- Paljastus: Reetta Hurske päätyi yöpymään itselleen tuntemattoman yleisurheilijan kanssa
- Shokkiuutinen hiihtotähdestä – Frida Karlssonin valmentaja avasi nyt suunsa
- Hiihtotähti laittanut itsensä hirmukuntoon kesällä – naisen muskelit ällistyttävät
- Ristomatti Hakola julkaisi yhteiskuvan rakkaansa kanssa – viesti olikin sitten tyly
- Kaisa Mäkäräinen reagoi Laura Dahlmeierin tapaukseen – lausui kaksi paljonpuhuvaa sanaa