Ylelle ikävä väite Wilma Murron romahdukseen liittyen
Yleisurheilun kattojärjestö Urheiluliitto latasi isoja taloudellisia odotuksia elokuun lopun Ruotsi-otteluun.
Tapahtuma oli todellinen yleisömenestys kaksi vuotta sitten, kun Suomen paidassa oli tuoreita Euroopan mestareita.
Tänä vuonna ei kuitenkaan tehty toivottua tiliä. Liiton toimitusjohtaja Harri Aalto myönsi asian nyt Ylelle.
– Liiton tavoite tapahtumasta oli noin 500 000 euron voitto. Siitä jäädään noin 200 000 euroa. Laskelmat tarkentuvat vielä, mutta suuruusluokka on tämä, Aalto paljasti Ylelle.
Aalto otti esiin sen, että Wilma Murto ja Topi Raitanen olivat pari vuotta sitten aivan erilaisia vetonauloja.
– Tilanne oli tietysti toinen 2022, kun ottelua päästiin myymään Wilma Murron ja Topi Raitasen uunituoreilla Euroopan mestaruuksilla Münchenistä. Nyt yhdeksi meille negatiiviseksi muuttujaksi voi tietysti laskea Wilman terveysepäonnen kauden aikana. Arvokisamenestys vaikuttaa aina maaottelun lipunmyyntiin, Aalto sanoi Ylelle.
Murto ei toki lopulta edes kilpaillut vuoden 2022 Ruotsi-ottelussa viime hetken sairastumisen vuoksi. Tapahtumaa voitiin silti markkinoida naisen nimellä.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Silva Saarinen on koko maailman paras – laukoi jäätävän kommentin
- Historiaa! – Suomalainen nousi maailmanlistan ykköseksi
- Nyrkkeilyn supertähdeltä hurja paljastus seksielämästään
- Huippuhiihtäjien puolisot nousivat otsikoihin – kova taso Muoniossa
- Maailman eksklusiivisin golfkerho – Donald Trumpin unelma tyrmättiin suoraan
- “En voi vaikuttaa rintojeni kokoon” – golfkaunotar avautui suosion varjopuolista
- Rallimies teki valintansa – Janni Hussin tilalle kova nimi!
- Elian Lehto avasi tilanteensa Ylelle – toipuminen näyttää tältä
- Legenda on poissa – sydänkohtaus harjoituskentällä
- Maria Huntington: Suuri suru
- Seiska: Annimari Korte: valtava riita etenemässä oikeuteen
- “En voi vaikuttaa rintojeni kokoon” – golfkaunotar avautui suosion varjopuolista
- Ilkka Herolan kilpakumppani: Vakava loukkaantuminen
- Antti Tuiskun hiihtoprojekti jatkuu – näillä eduilla houkutellaan uusia urheilijoita
- Rallimies teki valintansa – Janni Hussin tilalle kova nimi!
- Ylen urheilutoimittajan sinkkuajat ohi – kuva julki: ”Ison Könsikkään kainalossa”
- Huippuhiihtäjien puolisot nousivat otsikoihin – kova taso Muoniossa
- Suuri suru – Ristomatti Hakolalta riipaiseva päivitys
- Maria Huntington: Suuri suru
- GP: Sami Välimäki yllättyi täysin – käytti kiellettyä laitetta