Iivo Niskasen ystävä teki kohtalokkaan virheen kolme vuotta sitten – maksaa edelleen valtavaa hintaa

Emil Iversen otti talvella 2021 MM-kultaa 50 kilometrin perinteisen hiihtotavan kisassa.
Sen jälkeen on alkanut Iivo Niskasen ystäviin kuuluvan norjalaisen alamäki, joka ei ole näyttänyt kääntyvän mihinkään.
Iversen on nyt puhunut virheistään ja ongelmistaan Adresseavisenin Afterski-podcastissa. Iversen myönsi rehellisesti, että hän aloitti kauden 2020–2021 jälkeen harjoittelun normaalia myöhemmin.
Iversen kertoi, että yksi ongelma oli hänen halunsa pudottaa painoa. Lisäksi tuli terveysmurheita.
– Se (paino) ei ole asia, jota olisin miettinyt paljon aiemmin, mutta kun menimme ylös 5 000 metriltä tuntuvaan korkeuteen Pekingissä, jossa on vaikeat reitit, ajattelin: ”Nyt on pudotettava kaksi kiloa.”
Tuo ratkaisu kostautui lopulta. Tulos oli jotain aivan muuta kuin toivottua.
– Olin saamarin laiha, mutta ei tuntunut yhtää paremmalta. Kaikki meni vain huonompaan suuntaan. Tulin hieman huonommaksi normaalimatkoilla ja järjettömän paljon huonommaksi sprinteissä. Olin tottunut siihen, että minulla riitti energiaa kilpailuissa.
Iversen kertoi, että painonpudotukseen liittyvät ratkaisut olivat jälkikäteen arvioituna ”typeriä”. Hän esimerkiksi joi vain vettä pitkien treenien yhteydessä.
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Emma Tainio ällistytti muodonmuutoksellaan Ruotsi-ottelun alla – ”Niin upee”
- Ruotsissa kuohuu: Frida Karlsson teki tylyn tempun – ulos maajoukkueleiriltä
- IS:lle ladattiin melkoista tekstiä 17-vuotiaasta Ella Mikkolasta
- Nooralotta Neziriltä katosi kisoista – nyt tuli karu paljastus: ”Aikamoinen shokki”
- Nainen varasti huomion Perttu Hyvärisen videolla – epäilys heräsi
- Ella Junnila poseerasi kiekkomiehen kanssa – kertoi ilouutisia
- Norjan hiihtotähteä syytetään poikkeuksellisesta huijauksesta – pääsi kuin koira veräjästä
- Se oli siinä? Reetta Hurske sai karun uutisen
- Erostaan ilmoittanut Jani Sievinen palasi työpaikalle – siellä odotti brutaali viesti
- ”Hullu saavutus” – suomalaisjuoksija Ruotsi-otteluun 11 vuoden tauon jälkeen
- Ruotsissa kuohuu: Frida Karlsson teki tylyn tempun – ulos maajoukkueleiriltä
- Suomen hiihtonaisen maajoukkueleiri sai romanttisen käänteen
- Erostaan ilmoittanut Jani Sievinen palasi työpaikalle – siellä odotti brutaali viesti
- Suomen joukkue Ruotsi-otteluun valittiin – Lotta Harala ei voinut käsittää tätä tietoa
- Nooralotta Nezirin kuvaukset saivat yllätyskäänteen – ”Tehdään tästä pakaravideo”
- Hurjaa jälkeä: Kuulantyöntäjä Emilia Kangas murskasi ennätyksensä
- IS:lle ladattiin melkoista tekstiä 17-vuotiaasta Ella Mikkolasta
- Entinen treenikaveri laukoi IS:lle tylyä tekstiä Wilma Murrosta
- Suru-uutinen: Suomalainen olympiatähti on kuollut
- Ella Junnila poseerasi kiekkomiehen kanssa – kertoi ilouutisia