Joni Mäki voitti Rukalla – Ylen asiantuntija tiputti saman tien brutaalin totuuden

Hiihdon Suomen Cup jatkui Rukalla vapaan hiihtotavan 20 kilometrin yhteislähtökisoissa. Naisissa voitti Vilma Nissinen ja miehissä Joni Mäki.
Molemmat kisat ratkesivat odotetusti vasta lopussa. Naisten kilpailun toinen oli Anne Kyllönen (+1,2) ja kolmas Anni Alakoski (+1,6).
– Huomasin ensimmäisessä laskussa, että suksi oli todella hyvä. Oli nopea pari, ei tarvinnut siitä stressailla. Ajattelin, että mennään siinä porukan mukana ja säästellään kiriin. Loppunousussa mietin, että en tule tätä kiriä häviämään, kommentoi Nissinen Hiihtoliiton tiedotteella.
Miehissä Lauri Lepistö (+1,0) oli toinen ja Juuso Haarala kolmas.
– Tiesin, että on sellainen keli, että kovaa pitäisi hiihtää jos joku olisi siitä porukasta halunnut karkuun. Yritin hiihtää fiksusti, enkä lähtenyt niihin pieniin nyppäyksiin liikaa mukaan. Kyllä siinä tuli kisan aikana vähän myhäiltyä, hiihto tuntui hyvältä, kommentoi Mäki tiedotteella.
Suomen hiihtotähdistä puuttuivat esimerkiksi Iivo Niskanen ja loukkaantunut Perttu Hyvärinen. Ylen asiantuntija Ville Nousiainen sanoi nopeasti kisan päättymisen jälkeen selvää faktaa.
– Maailmancupissa kun hiihdetään lujaa tätä 20 kilometrin vapaata tai pertsaa, mitä sitten hiihdetäänkin, niin silloin se perusfysiikka ratkaisee. En usko, että tästä porukasta kukaan taistelee top 10 -sijoista tällä hetkellä, kun kilpaillaan maailmancupissa.
– Toki jos siellä on muita vauhdinpitäjiä, niin Remi (Lindholm) ja kumppanit voivat kestää siinä vauhdissa. Mutta tämän päivän vauhti ei ollut lähelläkään sitä vauhtia, kommentoi Nousiainen Ylen lähetyksessä.
LUE MYÖS
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kaisa Mäkäräinen päästi suustaan melkoista tekstiä, oma rakas vetäytyi takavasemmalle
- Wilma Murto ulkona, synkkä totuus paljastui kaikille
- Nooralotta Neziri hieraisi silmiään – naisen oli mahdotonta käsittää, mitä hänestä kirjoitettiin
- Suomalaiselta keihästähdeltä älytön ennätysparannus – kultaa tuli ylivoimaisesti
- Lapsi: Suomalaisen ampumahiihtoässän suunnitelmat menivät uusiksi
- Krista Tervo romahti – pian saatiinkin ikävä paljastus
- Ampumahiihtäjä Sonja Leinamon kesäkuvat saivat fanit haukkomaan henkeään – ”Vau”
- Suomalaisjuoksija romahti mystisesti – ”Tuli järkytyksenä”
- Tätä ei TV:ssä nähty – Kalevan kisoissa todistettiin hirvittävää näytelmää
- Totuuden hetki: Päättyykö Suomen keihästähden ura kyyneliin?
- Tätä ei TV:ssä nähty – Kalevan kisoissa todistettiin hirvittävää näytelmää
- Lapsi: Suomalaisen ampumahiihtoässän suunnitelmat menivät uusiksi
- Ampumahiihtäjä Sonja Leinamon kesäkuvat saivat fanit haukkomaan henkeään – ”Vau”
- Krista Tervo romahti – pian saatiinkin ikävä paljastus
- Elmo Lakka raivosi Kalevan kisoissa – SE-mies toisteli yhtä sanaa
- Riitta-Liisa Roposelta päivitys – tämä ei jätä paljon epäselväksi väleistä Toni-mieheen
- Lotta Harala otti SM-kultaa – hetkeä myöhemmin kilpakumppanin suusta tuli raju purkaus
- Krista Pärmäkoski toteutti uhkauksensa
- Suomalaisjuoksija romahti mystisesti – ”Tuli järkytyksenä”
- Nooralotta Neziri hieraisi silmiään – naisen oli mahdotonta käsittää, mitä hänestä kirjoitettiin