Mitä oikein tapahtui? Sami Jauhojärvi hämmästeli Suomen hiihtotähden vauhtia Viaplaylla
Vuokatin Suomen Cup jatkui sunnuntaina vapaan hiihtotavan viesteillä. Naisissa voitti Kainuun Hiihtoseura ja miehissä Pohti SkiTeam.
Kainuun Hiihtoseuran joukkueessa hiihtivät Johanna Ukkola, Anni Alakoski ja Anne Kyllönen. Kyllönen pääsi mainioista asemista ankkuriosuudelle, sillä hän lähti 30 sekuntia ennen Vuokatti Ski Teamin Jasmin Kähärää. Maalissa kaksikolla oli kuitenkin eroa vain 0,3 sekuntia.
– Ei ollut tänään helppo matka, kovasti sai tehdä koko ajan töitä. Hyvin huudettiin väliaikoja, tiesin että ”Jaska” (Jasmin Kähärä) tulee takaa kovaa. Lopussa aloin vähän säästelemään. Ajattelin, että jos olisi mennyt viime vuoden kaltaiseksi kirikamppailuksi, niin olisi vielä paukkuja jäljellä. Lähdettiin tänään ehkä vähän altavastaajan roolista kisaan. Hienoa, että saatiin voitto, kommentoi Kyllönen Hiihtoliiton tiedotteella.
Joni Mäki, Niilo Moilanen ja Juuso Haarala muodostivat miesten kisan voiton vieneen Pohti SkiTeamin joukkueen.
– Lenkkivauhtia mentiin pari ensimmäistä kierrosta. Maltoin odottaa ratkaisuja juuri niin kuin olin suunnitellut. ”Rise” (Ristomatti Hakola) innostui hiihtämään viimeisellä kierroksella, siinä lämpesi itsekin loppuratkaisuihin, selvitti Mäki tiedotteella.
Sami Jauhojärvi kommentoi kisoja Viaplaylla. Selostaja Jussi Eskola ja Jauhojärvi hämmästelivät Kyllösen vaisua vauhtia.
– Tuo osuusaika hänellä oli siis yli puoli minuuttia hitaampi kuin (Jasmi) Joensuulla, totesi Eskola.
– Ei ole Annella vielä meno valmista. Mielenkiintoista nyt nähdä, että pääseekö tulevan muutaman viikon aikana ennen Rukan Suomen Cupia sellaiseen kuntoon, että on taas taistelemassa vanhoista maailmancupin pisteistä 30 parhaan joukkoon.
– Pitää myös muistaa, että harjoituskausi on vielä kesken näillä meidän niin sanotuilla yleishiihtäjillä. Maailmancup starttaa kuukauden päästä. Tähtäin on sinne.
Kritiikkiä saivat maajoukkuehiihtäjistä myös Hilla Niemelä ja Eveliina Piippo.
– Lievä pettymys (Piippo) ehdottomasti. Ajattelin, että Piippo ainakin toisella kierroksella ottaa keulaa kiinni selkeämmin, mutta siinä kävi sillä tavalla viimeisillä kilometreillä, että ero lähti repsahtaman isommaksi kuin mitä se oli välillä. Vaikea sanoa, mikä siinä sitten on, kun ei tiedä taustoja. Oliko kalustopuolella haasteita, kun helpoilla alamäkipätkillä Piipolla ero kasvoi kärkeen tässä viimeiselläkin kierroksellä, pohti ”Musti”.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Silva Saarinen on koko maailman paras – laukoi jäätävän kommentin
- Historiaa! – Suomalainen nousi maailmanlistan ykköseksi
- Nyrkkeilyn supertähdeltä hurja paljastus seksielämästään
- Huippuhiihtäjien puolisot nousivat otsikoihin – kova taso Muoniossa
- Maailman eksklusiivisin golfkerho – Donald Trumpin unelma tyrmättiin suoraan
- “En voi vaikuttaa rintojeni kokoon” – golfkaunotar avautui suosion varjopuolista
- Rallimies teki valintansa – Janni Hussin tilalle kova nimi!
- Elian Lehto avasi tilanteensa Ylelle – toipuminen näyttää tältä
- Legenda on poissa – sydänkohtaus harjoituskentällä
- Maria Huntington: Suuri suru
- “En voi vaikuttaa rintojeni kokoon” – golfkaunotar avautui suosion varjopuolista
- Huippuhiihtäjien puolisot nousivat otsikoihin – kova taso Muoniossa
- Ilkka Herolan kilpakumppani: Vakava loukkaantuminen
- Historiaa! – Suomalainen nousi maailmanlistan ykköseksi
- Seiska: Annimari Korte: valtava riita etenemässä oikeuteen
- Rallimies teki valintansa – Janni Hussin tilalle kova nimi!
- Silva Saarinen on koko maailman paras – laukoi jäätävän kommentin
- Suuri suru – Ristomatti Hakolalta riipaiseva päivitys
- Enni Mälkönen julkaisi lomakuvat – fanit ihastuivat
- GP: Sami Välimäki yllättyi täysin – käytti kiellettyä laitetta