Tero Pitkämäki lähti kävelemään – Oliver Helander puhui nyt suunsa puhtaaksi
Suomalaisen keihäänheiton ykköstähti Oliver Helander palkittiin viime viikolla vuoden yleisurheilijana Suomessa.
EM-pronssia Rooman kisoista voittanut Helander lähtee MM-vuoteen 2025 uusin askelmerkein. Helanderia valmentanut Tero Pitkämäki ilmoitti suojatilleen olympiafinaalin jälkeisenä päivänä, että yhteistyö päättyy. Maailmanmestari vetosi työkiireisiinsä.
Helander kertoi lopulta, että Petteri Piironen on hänen uusi valmentajansa.
– Olen kiitollinen Terolle. Hän teki todella hyvää työtä ja meidän yhteistyöstämme jäi hyvä mieli. Petteri ei ole minua aiemmin valmentanut, mutta on ollut mukana leireillä ulkomailla ja Kuortaneella, joten tuttu kaveri, Helander kommentoi nyt SUL:n tiedotteella.
Helander on muuttanut asumaan Tanskaan. Hänen ja Piirosen yhteistyö on herättänyt paljon kysymysmerkkejä. Helander tarkensi, miten etävalmennussuhde toimii.
– Petteri kirjoittaa kaikki ohjelmat. Käyn noin kerran kuukaudessa Kuortaneella. Siinä tehdään enemmän lajiharjoittelua keihäällä ja ollaan tietysti yhdessä ulkomailla, kun mennään leirille, Helander sanoo.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Yllätysdiili – IL: Topi Raitanen löi rahoiksi: ”Se on bisnestä”
- Täydellinen venyminen paineen alla – Harri Heliövaara ja Henry Patten jatkoon
- MTV: Wilma Heltelä tapaturmassa
- Vankilasta maailmanmestariksi – nyt viimeinen ottelu 50-vuotiaana
- Alppihiihdon rahalista julki – yksi nimi täysin omassa luokassaan
- Verinen maratondraama – Alisa Vainion kilpasiskon jalka repesi kesken kisan
- Suomen hiihtonaiselta raju purkaus: ”Sai hävetä”
- Entinen Putinin tukija nyt vaikeuksissa – Venäjältä kova toimenpide uhkaa
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Hyvästien paikka – Joni Mäki päätyi rajuun ratkaisuun
- Maavaihdos kohahduttaa – superlupaus jättää Norjan ja siirtyy edustamaan Ruotsia
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!