Wilma Murron kilpakumppani ei halunnut enää olla hiljaa – raju avautuminen Pariisin tapahtumista
Pariisin olympialaisten naisten seiväshypyn tapahtumat herättävät vieläkin keskustelua. Hopeaa napannut USA:n Katie Moon on nyt avautunut asiasta.
Moon vastaili Instagram Storiesissa fanien kysymyksiin. Eräs tiedusteli naiselta, miksi olympiafinaali keskeytyi pitkäksi aikaa. Jenkkitähti teki selväksi, että esimerkiksi televisiossa esitetyt puheet asiasta eivät olleet totta.
– Nyt annan palaa. Viivästys johtui telineiden rikkoutumisesta. Lähetyksessä annettiin ilmeisesti käsitys, että urheilijat vain päättivät pitää tauon. Ihmiset tulivat perheeni luokse ja kysyivät, miksi me pidimme niin pitkän tauon.
– Telineet menivät vain rikki. Näin tuntuu käyvän melkein joka arvokisoissa. Tuodaan korkean teknologian telineitä, jotka nousevat nappia painamalla. Ne menevät sitten melkein aina rikki. Vielä monesti melko ratkaisevalla hetkellä.
– En tiedä, onko vika kansainvälisen yleisurheiluliiton vai kansainvälisen olympiakomitean. En tiedä, kenen vastuulla nämä telineet ovat, mutta tämä pitää saada kuntoon. Tämä ei vain saa jatkua elämämme tärkeimmissä kisoissa. Urheilijat eivät tätä päättäneet, paalutti Moon.
Australian Nina Kennedy voitti olympiakultaa. Kanadan Alysha Newman otti pronssia. Suomen Wilma Murto ylsi jaetulle kuudennelle sijalle.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Olympiamitalisti heräsi sairaalassa ilman muistoja – ”Olin kiitollinen, etten halvaantunut”
- Suomen yleisurheiluun nousee uusi nimi – Portugalista kovat lukemat
- Ville Heinolan hurja lupaus käy kalliiksi – nyt tuli uusi jättilasku
- Entinen keihästähti teki rohkean ratkaisun – tarjoaa nyt aivan uusia palveluita
- Minna Kauppi teki yllättävän päätöksen – suuri muutos elämässä
- IL: Hiihtofaneille karu uutinen – Suomen Cupin tv-tilanne täysin auki
- Joni Mäki teki rajun ratkaisun – pitkä yhteistyö päättyi
- Nooralotta Neziri teki paluun kynnyksellä kovan paljastuksen – ”Ällistyttävän kovia”
- IL: Jarkko Nieminen paljasti suuren houkutuksen – ”Pyyntöjä on tullut”
- Amanda Kotaja tykitti hurjan Suomen ennätyksen – maailmanennätysnainen jäi taakse
- Ville Heinolan hurja lupaus käy kalliiksi – nyt tuli uusi jättilasku
- Minna Kauppi teki yllättävän päätöksen – suuri muutos elämässä
- Jasmi Joensuu teki kovan tilin – näin paljon hiihtotähti nosti rahaa
- Ruotsin hiihtotähti teki kohusiirron Norjaan – paljasti suoraan syynsä
- Kristiina Halonen jäi kauas ennätysvauhdista – taustalla pitkä ongelmakierre