Wilma Murron kilpasisko pöyristeli olympiafinaalin tapahtumia: ”Se ei ole mikään yläastekilpailu”
Pariisin olympialaisten naisten seiväsfinaalissa kilpaili ennätykselliset 20 urheilijaa. Asia herätti paljon keskustelua.
Finaalissa lopulta hopeaa napannut USA:n Katie Moon on puhunut aiheesta Instagram Storiesissa. Hän teki selväksi, että ei pitänyt näkemästään: 20 urheilijaa on liian suuri määrä.
– Pidin sitä ongelmana. Haluan tehdä selväksi, että ei minulla ole mitään niitä tyttöjä vastaan, joita tämä hyödytti. Ystävänä ja kilpakumppanina olin iloinen heidän puolestaan. Tiedän, että heidän asemassaan olisin innoissani finaalipaikasta.
– Joissain tapauksissa on oikein ottaa mukaan enemmän. Jos me kaikki olisimme ylittäneet karsintarajan, niin ilman muuta. Mutta nyt ei ollut kyse siitä. Tämä on olympiafinaali, ei mikään yläastekilpailu. 20 tyttöä on vain liikaa. 12 ei ole ehdoton numero minulle, mutta sen pitäisi olla ohjeellinen.
Moon on harjoitellut ahkerasti. Hän jatkaa uraansa myös ensi kaudella, jolloin on luvassa esimerkiksi Tokion MM-kisat.
LUE MYÖS
- Nyt jysähti EM-kisoissa – Suomi jatkaa puhtaalla pelillä
- Toimittajalta kova ulostulo Immun illasta: ”Sirkusta rahoitti työnantajani Sanoma”
- Uuno: Saga Vanninen viihtyy yhdessä toisen yleisurheilijan kanssa
- Immu Fight Nightin kysyntä jäi vaisuksi – Nordiksella turvauduttiin erikoisratkaisuun
- Hurja näytös häkissä: Nanna Karalahti kertoi, mikä muutti kaiken
- Armand Duplantis villiintyi voitonjuhlissa – juomat lensivät päälle
- Krista Tervo meni naimisiin – sukunimi vaihtui!
- Wilma Heltelän kilpasisko voitti suuren summan rahaa, mutta ei välttämättä näe niitä
- Suomalaiskaksikko nappasi SM-kullat – Sonja Leinamo oli omaa luokkaansa
- Immu Fight Night 2026: Ottelijat, tulokset, uutiset
- Krista Tervo meni naimisiin – sukunimi vaihtui!
- Uuno: Saga Vanninen viihtyy yhdessä toisen yleisurheilijan kanssa
- Wilma Heltelän kilpasisko voitti suuren summan rahaa, mutta ei välttämättä näe niitä
- Jere Karalahti esiintyi nyrkkeilykehässä – yksi asia jäi saavuttamatta: ”Ehkä tulevaisuudessa”
- Ampumahiihdosta iloinen perheuutinen – kaksi tähtinimeä odottaa vauvaa
- Draamaa miesten seiväskisassa – Armand Duplantis nosti riman ME-korkeuteen
- Suomi teki historiaa Nokia Arenalla – EM-kotikisat saivat hurjan käänteen
- Tätä Iivo Niskasen seuraajat osasivat odottaa – nyt tuli suloinen paljastus
- Immu Fight Nightin kysyntä jäi vaisuksi – Nordiksella turvauduttiin erikoisratkaisuun
- Hurja näytös häkissä: Nanna Karalahti kertoi, mikä muutti kaiken