Muistatko Markku Uusipaavalniemen? IS: Curling-legenda on ajautunut ikäviin ongelmiin
Markku Uusipaavalniemi nousi vuonna 2006 koko suomalaisen urheilukansan tietoisuuteen, kun hän johdatti kapteenina Suomen olympiahopealle curlingissa.
Uusipaavalniemi oli sen jälkeen yhden kauden kansanedustajana. Hän viihtyy edelleen itselleen rakkaan curlingin parissa.
Ilta-Sanomat kertoo, että Uusipaavalniemi on nyt ikävissä ongelmissa. Mies pyörittää Oulunkylän Curlinghalli Oy:tä. Tuon bisneksen tilanne on nyt vaikea.
– Vaikuttaa siltä, että Helsingin kaupunki yrittää tarkoituksella savustaa meidät ulos Oulunkylästä. Uskoakseni kaupunki haluaa saada bisneksemme loppumaan, koska sillä lienee muita intressejä toiminnan tilalle, Uusipaavalniemi väitti IS:lle.
Kyse on siitä, että Helsingin kaupunki ei ole uusinut firman maavuokrasopimusta. Uusipaavalniemi kertoi vieneensä kiista jo hallinto-oikeuteen.
Apulaispormestari Paavo Arhinmäki kommentoi asiaa Ilta-Sanomille. Kaupunki teki vuonna 2023 yhtiön kanssa vuoden jatkosopimuksen ja pyysi Uusipaavalniemeltä lisäselvitystä. Hänen mukaansa sellaista ei ole saatu tämän vuoden aikana.
– Kaupunki teki vuoden jatkosopimukseen ja pyysi Uusipaavalniemeä toimittamaan sinä aikana tarvittavat lisäselvitykset. Varsinaisia vastauksia kaupunki ei kuitenkaan ole saanut.
– Kaupunki subventoi vuokralaisten toimintaa maavuokrahinnoittelussa, joten varsinkin pitkissä sopimuksissa perusteiden on täytyttävä. Kansalaisten liikuttaminen on kärkiprioriteettimme, linjasi Arhinmäki IS:lle.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Antti Sainion EM-urakka päättyi karuun välierään – finaalipaikka jäi hurjan rajan taakse
- Birminghamin EM-kisoissa karu näky: katsomot ammottavat tyhjyyttään
- IL: Pelottavia uutisia Silja Kososen haastajille – asiantuntija ällistyi näkemästään
- Saga Andersson murtui täysin EM-karsinnan jälkeen – taustalla tutut painajaismuistot
- Suomalaisaituri ei niellyt EM-juoksun olosuhteita purematta – tykitti vihjailun someen
- Saksalaissprintterin EM-pronssi vaarassa – taustalla doping-epäily
- SuomiUrheilu seuraa: Suomen mitalitili auki yleisurheilun EM-kisoissa?
- Ice Cage 8: Aikataulu, ottelijat, Live Stream, liput
- Mitalitili auki? EM-kisat 12.8.2026: Aikataulu, ohjelma, tv, suomalaiset
- Miesten moukarimestari varoitti Silja Kososta – EM-finaalissa täytyy varoa yhtä asiaa
- Mitalitili auki? EM-kisat 12.8.2026: Aikataulu, ohjelma, tv, suomalaiset
- LIVESEURANTA: EM-kisojen toinen kilpailupäivä – näin suomalaiset suoriutuivat
- Miesten moukarimestari varoitti Silja Kososta – EM-finaalissa täytyy varoa yhtä asiaa
- IS: Kimmo Kinnunen ei päästänyt superlupausta Seppo Rädyn luokse: ”Sinne et mene”
- Yleisurheilun EM-kisat 11.8.2026 – päivän suomalaiset, aikataulu, tv-lähetykset
- Emilia Kangas jakoi julman viestin somessa – vastaus oli hyytävän tyyni
- IL: Alisa Vainio lähtee EM-maratonille suursuosikkina – asiantuntija heitti kylmän arvion
- Enni Virjonen rikkoi hiljaisuuden MM-kultansa jälkeen – Saga Vanninen reagoi heti
- SuomiUrheilu seuraa: Suomen mitalitili auki yleisurheilun EM-kisoissa?
- Ylen asiantuntija hämmästyi Ilona Monosen menosta – finaalissa voi tapahtua mitä tahansa