Suomalainen keihäsässä meni armeijaan – teki järisyttävän muodonmuutoksen

Lassi Etelätalo on noussut viime vuosina luotettavaksi suomalaiseksi keihäänheittäjäksi. Häneltä löytyy taskustaan esimerkiksi EM-pronssi kahden vuoden takaa.
Etelätalo on tehnyt sosiaalisen median puolella pientä joulukalenteria. Hän on kerrannut siinä elämänsä ja uransa vaiheita. Esille on noussut myös armeija-aika. Sillä oli merkittävä seuraus Etelätalolle.
– Kauden 2007 jälkeen oli minun aika mennä suorittamaan asevelvollisuus. Olin nuorten arvokisaurheilijana saanut paikan urheilujoukkoihin Lahteen ja astuin palvelukseen 1.10.2007. Ruumiinrakenteeltani muistutin siinä vaiheessa vielä enemmän korkeushyppääjää, mutta pikku hiljaa asiat alkoivat muuttua. Sopeuduin armeijakoulutuksen ja urheilun yhdistelmään hyvin ja treenit sujuivat kuin tanssi. Lihakset kasvoivat, voima tarttui ja kun samalla myös nopeus ja kimmoisuus parantuivat, oli kesältä odotettavissa hyvää tulosta, aloitti Etelätalo.
– Kävin armeijavuoden keväällä myös ensimmäisen ulkomaanleirini ja siellä keihäs lensi selvästi edelliskesäistä ennätystä pidemmälle. Sen jälkeinen ampumaleiri ja Suomen kylmät ilmat aiheuttivat pienen hidasteen hyvän tuloskunnon löytymiseen, mutta heinäkuusta eteenpäin rikoin 70m rajan useampaan otteeseen ja kauden lopulla ennätys kirjattiin 76,07 m, selvitti keihäsässä.
Etelätalo jakoi myös testituloksia. Ne kertoivat merkittävät merkittävästä muutoksesta.
– Myös muut testitulokset kehittyivät vuoden aikana mainiosti kuten: Oma paino 80,8 kg –> 91 kg, rinnalleveto 100 kg –> 132,5 kg, penkki 85 kg –> 112,5 kg ja 20m lentävä n. 2,30 s –> n. 2,15 s.
– Ainakin minun osalta sanonta, että armeija tekee pojista miehiä piti melko hyvin paikkaansa, päätti keihäsässä.
LUE MYÖS
VEDONLYÖJÄ.COM
LYÖ VETOA AMMATTILAISTEN VIHJEILLÄ
- Saat ensimmäisen vihjeen ilmaiseksi koodilla “VALIOLIIGACOM“.
- Tilillesi lisätään ilmainen vihje.
- Voit ostaa lisää krediittejä koska tahansa!
- Lotta Haralalta latasi IS:lle suorat sanat Nooralotta Nezirin tapauksesta – ”Tosi surullista”
- Ylen urheilutoimittaja rakastui työkaveriinsa – naisen kollegoilta jäätävä reaktio
- Legenda ei koskaan tekisi sitä, mitä Laura Dahlmeier teki: ”Vastenmielistä”
- MM-kisat ovella: Silja Kosonen paljasti karun totuuden tämän hetken kunnostaan
- Suomessa jysähti hurja moukarikaari – hopealle jääneeltä erikoista vihjailua
- Suomalainen keihästähti ilmestyi kuulakisaan – voitti kaikki: ”En treenaa yhtään”
- Wilma Murto varasti show’n – kilpasisko lausui IL:lle suorat sanat naisen touhusta
- Suomalaiselta korkeushyppääjältä aivan älytön tulos
- Alisa Vainio oli maalissa ennen kaikkia muita – kisan jälkeen selvisi ikävä totuus
- Nyt meni turhan intiimiksi – Ylen Laura Arffmanilta kiusallinen paljastus kulisseista
- Suomalaiselta korkeushyppääjältä aivan älytön tulos
- Wilma Murto varasti show’n – kilpasisko lausui IL:lle suorat sanat naisen touhusta
- Surullista luettavaa: Saga Andersson jakoi synkän päivityksen
- Siinä on ihmettelemistä: Lotta Haralalle kunnon shokkiuutinen
- Suomalainen keihästähti ilmestyi kuulakisaan – voitti kaikki: ”En treenaa yhtään”
- Alisa Vainio oli maalissa ennen kaikkia muita – kisan jälkeen selvisi ikävä totuus
- Mila Heikkonen tykitti hirmuajan – mykistävää ylivoimaa
- Nyt meni turhan intiimiksi – Ylen Laura Arffmanilta kiusallinen paljastus kulisseista
- Riitta-Liisa Lassila paljasti synkän totuuden hymyilevän kuorensa alta
- Kilpakumppanien reaktio Wilma Murron paluuseen vetää hiljaiseksi