Synkkä totuus: Maajoukkuevalmentaja laukoi Ylelle rajua tekstiä Suomen hiihdosta

Suomen joukkueet joutuivat pettymään rajusti perjantaina Davosissa hiihdon maailmancupin vapaan parisprinteissä.
Naisissa Jasmi Joensuu ja Jasmin Kähärä olivat kuudensia. Krista Pärmäkosken ja Katri Lylynperän kakkosjoukkue oli kilpailun 12:s.
Miesten kilpailussa Suomen kakkosjoukkue Niilo Moilanen ja Emil Liekari oli 11:s. Ykkösjoukkue Lauri Vuorinen ja Joni Mäki hiihti sijalle 13.
Suomen joukkueen valmentaja Ville Oksanen ei peitellyt totuuttaan kisan jälkeen Ylen haastattelussa. Hän teki selväksi, miksi menestystä ei tullut.
– Kyllä se fyysinen kapasiteetti oli. Totta kai joitain teknisiä ja taktisia asioita voi tehdä paremmin, mutta ei se minusta siihen kaatunut, Oksanen myönsi Ylelle.
Etenkin Joni Mäen tilanne on herättänyt huolta. Oksanen myönsi myös asian.
– Toki viime vuonna Jonilla aukesi nopeasti sitten, kun se aukesi. Silloin oli vaikea alkukausi. Kautta on vielä paljon jäljellä. Mennään askel kerrallaan. Tietenkään emme ole tyytyväisiä tuloksiin, Oksanen arvioi Ylelle.
Mäki ei luonnollisesti ole itsekään tyytyväinen tekemiseensä. Perjantai toi myös pettymyksen.
– Ei mennyt niin kuin kuvittelin. Oli aika nopea rata. Oli vaikea ohitella. Päädyttiin loppupäähän. Oli vaikea nostaa sijoituksia, harmitteli Mäki Ylelle.
LUE MYÖS
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Täysi stoppi – Elina Lampela päätyi rajuun ratkaisuun
- Ampumahiihtoparille perheenlisäystä – Kaisa Mäkäräinenkin reagoi
- Suomen keihästähti alkoi heti aukomaan päätä kilpakumppaneilleen Japanissa
- Se loppui lyhyeen – IL:ssä paljastettiin, miten Lotta Harala jätettiin
- Toisen lajin tähti haastoi Robert Heleniuksen – leikki loppui lyhyeen
- Laura Arffman meni salille Japanissa – yksityiskohta naisen ulkonäössä sai paikalliset reagoimaan heti
- Suomen ampumahiihtotähdeltä musertava päivitys – lääkärikäynti sai synkän käänteen
- IS: Krista Tervon tyly käyttäytyminen Japanissa ällistyttää
- Riitta-Liisa Lassila julkaisi nyt hempeän yhteiskuvan – ”Minä ja hän”
- Voit lähteä – IS: Lotta Haralan Matias-rakkaalle tyly viesti Japanissa
- Toisen lajin tähti haastoi Robert Heleniuksen – leikki loppui lyhyeen
- Se loppui lyhyeen – IL:ssä paljastettiin, miten Lotta Harala jätettiin
- Suomen keihästähti alkoi heti aukomaan päätä kilpakumppaneilleen Japanissa
- IS: Krista Tervon tyly käyttäytyminen Japanissa ällistyttää
- Riitta-Liisa Lassila julkaisi nyt hempeän yhteiskuvan – ”Minä ja hän”
- Ero tuli: Seivästähti vahvisti ikävän tiedon MM-kisojen alla