Loukkaantuminen – kovan luokan hiihtotähti ulos MM-kisoista

Hiihdon MM-kisat järjestetään helmi-maaliskuussa Norjan Trondheimissa. Yksi kova nimi on poissa pelistä.
Tour de Skin viidenneksi sijoittunut Håvard Moseby ei kisajoukkueeseen yllä. Unelma meni murskaksi Norjan mestaruuskisoissa.
Moseby on kertonut VG:lle, mitä hänelle tapahtui. Moseby sääti kisapukunsa vetoketjua 10 kilometrin perinteisen kisan puolivälissä. Hän kaatui kevyesti sen seurauksena.
Moseby jatkoi kuitenkin kilpailun maaliin. Siellä tulikin sitten shokkihoitoa, kun Mosebyn polvi alkoi turvota ja mies koki kovaa kipua.
– Se oli erittäin outoa. Tuskin edes kaaduin. Ei minulla mennyt montaa sekuntia, eikä se sattunut kisan aikana, avautui Moseby.
– En lopulta pystynyt kävelemään keskiviikkona. Sitten heräsi huoli. Lähdin hiihtostadionilta epätoivoisena: ”Mitä tämä on?”. Yritin kaikkeni, ja minun oli otettava paljon kipulääkkeitä, selvitti mies.
Mosebyn oli vaikea ymmärtää tapahtunutta, kun hän palasi kotiin.
– Se, että noin pienellä jutulla voi olla noin isot seuraukset, on yksi absurdeimmista asioista, joita olen kokenut elämässäni.
Lopulta tulivat magneettikuvauksen tulokset. Niistä selvisi, että vamma ei ole vakava. MM-kisoihin hän ei kuitenkaan ole siis pääsemässä.
LUE MYÖS
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Silja Kosonen katsoi Ylen jutun itsestään – lausui saman tien suorat sanat: ”Huh huh”
- Voi ei: Suomen olympiasensaatiosta saatiin shokkiuutinen
- Maailman toiseksi paras – nyt jysähti hurja suomalainen yleisurheilutulos
- Suomen hiihtonaisilta uusi aluevaltaus – Krista Pärmäkoskelta raju temppu
- SE-naiselta musertava uutinen – Lotta Harala reagoi välittömästi
- UM: Robert Helenius vahvisti – tämän tunnetun naisen kanssa hän nyt asuu
- Suomalaisheittäjä voitti yli kymmenellä metrillä – pettyi silti
- Oliver Helander keskeytti harjoittelun – IL:lle raju väite keihästähden nykykunnosta
- MTV:n yleisurheilulähetys sai dramaattisen alun – yksi olikin poissa
- Elina Lampelalle täysi katastrofi – lausui välittömästi suorat sanat
- Suomalaiselta korkeushyppääjältä hurja tulos – mykistävää ylivoimaa
- UM: Robert Helenius vahvisti – tämän tunnetun naisen kanssa hän nyt asuu
- Lotta Harala avautui – kärsii kiusallisesta intiimiongelmasta
- IL:lle täräytettiin skandaalinkäryinen väite Silja Kososen kilpakumppaneista
- Tätä on toivottu: Kerttu Niskaselle loistavia uutisia
- Kaisa Mäkäräinen astui esiin hädän hetkellä – näin nainen kommentoi
- Oliver Helander keskeytti harjoittelun – IL:lle raju väite keihästähden nykykunnosta
- Suomalaisheittäjä voitti yli kymmenellä metrillä – pettyi silti
- SE-naiselta musertava uutinen – Lotta Harala reagoi välittömästi
- Suomen hiihtonaisilta uusi aluevaltaus – Krista Pärmäkoskelta raju temppu