Mistä tämä tuli? Suomalaisjuoksijalta älytön ennätysparannus
Yleisurheilun hallikausi on päässyt vähitellen vauhtiin myös Suomessa. Lauantaina kilpailtiin Helsingin Liikuntamyllyssä.
Päivän nimi oli Emma Tainio. Hän voitti naisten 200 metrin kisan kellottamalla 23,93.
Kyseessä oli valtava ennätysparannus, sillä Tainion aiempi halliennätys oli 24,64. Hänen ulkoratojen ennätyksensä on 23,99.
Markku Leppäsen valmennukseen siirtynyt 21-vuotias Tainio nousi 22-vuotiaiden sarjan Suomen kaikkien aikojen hallitilastossa kuudenneksi.
– Harjoitukset ovat purreet. Minä en ole ollut loukkaantuneena tai kipeä. Olen tehnyt jokaikisen treenin syksyn aikana ja se näkyy tässä tuloksessa.
– Tulos oli harjoitusten mukainen ja jopa vähän parempi kuin mitä oletin. En ihan uskaltanut arvata tällaista avausta. Tiesin kyllä, että kauden aikana voi tulla 24 sekunnin alitus, kommentoi Tainio SUL:n tiedotteella.
Tainiolle sateli onnitteluita myös sosiaalisessa mediassa. Hän iloitsi vedostaan Instagramissa.
– Kauden avaus Helsingissä tänään lyhyellä radalla 200m parissa! Heti PB (oma ennätys) sekä ulkoa, että sisältä & 0.89 sekuntia parannusta kauden avaukseen.. kreisii!! fiilisteli Tainio.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ruotsin hiihtotähti avautui – valmis jopa irtautumaan maajoukkueesta
- Podcast: Sometähti paljasti intiimejä yksityiskohtia – avoin suhde puhuttaa
- Suomen hiihtomaajoukkueessa iso muutos – asiantuntijat kertovat, mitä nyt tarvitaan
- Johannes Kläbo: jymyuutinen!
- Ari Luusuan hurja viikonloppu – Norjasta karut tuliaiset
- Naisampumahiihtäjä joutui pöyristyttävän vaatimuksen kohteeksi – latasi suoran vastauksen
- Frida Karlssonille jättipotti olympialaisista – reaktio yllätti
- Ilkka Herola koki tylyn kohtalon: ”Aika kovasti kalvoi”
- Norjan hiihtotähti epäröi – jatkaako vai siirtyykö televisioon
- Jättipotti tarjolla – näin Suvi Minkkinen voi tienata jopa 50 000 euroa Holmenkollenilta
- Suomalaisampumahiihtäjä yllätti täysin – kisojen sijaan maskotiksi
- Armand Duplantiksesta uskomaton ehdotus Ruotsi–Suomi-otteluun
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Jättipotti tarjolla – näin Suvi Minkkinen voi tienata jopa 50 000 euroa Holmenkollenilta
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Yksi maa ylitse muiden – Suomi hurmasi fanit täysin
- Iivo Niskanen jäi taakse – Nooralotta Neziri yllättyi: ”Tää voi kuulostaa vähän pinnalliselta…”
- Norjan hiihtotähti epäröi – jatkaako vai siirtyykö televisioon
- Ilkka Herola koki tylyn kohtalon: ”Aika kovasti kalvoi”