Suomen hiihtoässä romahti rajusti – päätyi nyt kovaan ratkaisuun kesken kauden
Hiihtäjä Markus Vuorela ei ole onnistunut tällä hiihtokaudella toivotulla tavalla.
Vuorela oli viikonloppuna SM-kisoissa 20 kilometrin yhdistelmäkilpailun seitsemäs ja 10 kilometrin kilpailun neljäs. Hän ei matkannut Les Rousses’n maailmancupin hiihtoihin, vaikka mukana on iso joukkue Suomelta.
Vuorela on nyt avautunut tilanteestaan Instagramissa. Hän myönsi, että vaikeaa on ollut.
– Kuva kertoo enemmän kuin sanat, vähä liian usein on tuolla ilmeellä saanut kävellä tällä kaudella pois maalialueelta… Ei se nyt kaukana ole, mutta kuitenkaan selkeesti ei omat tavoitteet täyty.. Ristomatti Hakola sen joskus hyvin sanoi: ”Kyllä täältä yleensä sen saa mitä on ansainnut ”. Tuo lause on kyllä hyvin usein totuus.
– Lyödään ne työrukkaset entistä napakammin käteen ja tehdään asiat niin että loppukaudesta ois maalialueella ansaitusti vähä tyytyväisempi ilme, selvitti Vuorela ja kertoi, että nyt on muuttuneet suunnitelmat.
– Nyt mennään pari seuraavaa viikonloppua Team Mäenpään matkassa pitkän matkan Ski Classics -kisoja, jatkoi Vuorela
– Hienoa, että sain mahdollisuuden tulla jo aikasemmin tuttuun Team Mäenpäähän katsomaan mihin vauhti riittää Ski Classicsin miesten joukossa! Lähden ennakkoluulottomasti taistelemaan hyvistä sijoituksista, kommentoi Vuoreala Team Mäenpään tiedotteella.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Iivo Niskanen jäi taakse – Nooralotta Neziri yllättyi: ”Tää voi kuulostaa vähän pinnalliselta…”
- Yksi maa ylitse muiden – Suomi hurmasi fanit täysin
- Suomalaisampumahiihtäjä yllätti täysin – kisojen sijaan maskotiksi
- Hiihdon Suomen Cup Rovaniemi 2026: Ohjelma, tv, tulokset
- Holmenkollen kriisissä – ”Nyt on pakko toimia”
- Vakava loukkaantuminen ei hiljentänyt Lindsey Vonnia – tiukka vastaus arvostelijoille
- Armand Duplantiksesta uskomaton ehdotus Ruotsi–Suomi-otteluun
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta