Hirmuveto: Aituri murskasi SE-ajan uusiksi – ei ollut silti täysin tyytyväinen
Huippulahjakkuus Mila Heikkonen paineli Tampereella 300 metrin ajat aikaan 40,36. Kilpailun voittanut Kristiina Halonen juoksi 40,20.
Vasta 18-vuotias Heikkonen nousi Suomen kaikkien aikojen tilaston viidenneksi. Hän rikkoi samalla alle 22-vuotiaiden ja alle 19-vuotiaiden SE-tulokset matkalla.
– Pitkiä aitoja ei tässä varsinaisesti olla treenattu, mutta oli kiva päästä juoksemaan yhden kerran nämä nyt hallikaudella. Rytmitys ei parhaimmasta päästä ollut, mutta olen erittäin tyytyväinen juoksuun, kommentoi Heikkonen Instagramissa.
Heikkosen kauden päätavoite on Tampereella järjestettävät alle 20-vuotiaiden EM-kisat. Hallikaudella ei ole ollut suuria tavoitteita.
– Hallikaudella en ole varsinaisesti keskittynyt mihinkään. On haettu sileän vauhtia. Tätä varten tehtiin tällä viikolla yksi treeni.
– Juoksuun olen tyytyväinen, vaikka ihan nappijuoksulla ajasta olisi vielä ollut otettavissa pois. Se lähti hyvin, mutta nelosaidalla rytmitys ei osunut ihan nappiin. Muuten hyvä juoksu, Heikkonen sanoi SUL:n tiedotteella.
LUE MYÖS
- Suomalaispuolustaja hyökkäsi vastustajan kimppuun – NHL mätkäisi sakot
- Suomalaisaiturin kesä meni pahasti penkin alle – kertoo nyt tilanteestaan
- 25 vuoden odotus päättyi – Pihla Kaivo-oja saavutti EM-hopeaa
- Venäläishiihtäjältä hyytävä paljastus – välit Aleksandr Bolshunoviin ovat jäiset
- Veljekset kohtaa Ranskan – Tuomas Sammelvuo kertoo Ylelle, mikä Suomen pelissä vakuuttaa
- Alisa Vainio latasi kovan tavoitteen – luottaa kehoonsa Berliinissä
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen avasi vihdoin suunsa – tästä syystä ura loppui jo 24-vuotiaana
- Yle: Rukan maailmancupia varjostaa raju riita
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen palkkasi henkivartijat – 45 miljoonaa katosi kuin tuhka tuuleen
- Krista Pärmäkosken unelmakoti tuli myyntiin – järvimaisema ja poreallas

- Emma Tainion kausi päättyi karuun paljastukseen – edessä iso muutos
- Veljekset kohtaa Ranskan – Tuomas Sammelvuo kertoo Ylelle, mikä Suomen pelissä vakuuttaa
- Lindsey Vonn, 41, julkisti suhteensa nuoreen urheilijamieheen – kuvat puhuvat puolestaan
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen palkkasi henkivartijat – 45 miljoonaa katosi kuin tuhka tuuleen
- Viisinkertainen maailmanmestari pitää taukoa ampumahiihdosta – tähtää silti olympialaisiin
- Alisa Vainio yrittää ennennäkemätöntä temppua – kertoi supervoimastaan
- Alisa Vainio latasi kovan tavoitteen – luottaa kehoonsa Berliinissä