Jasmi Joensuulta tyly temppu ladulla – kilpasiskon reaktio Ylellä kertoo kaiken
Vantaan SM-hiihtojen perinteisen sprintit olivat Jasmi Joensuun ja Lauri Vuorisen juhlaa. Molemmat dominoivat selviin voittoihin.
Etenkin Joensuu oli täysin omaa luokkaansa. Hän jätti Anne Kyllösen ja Amanda Saaren täysin varjoonsa myös finaalissa.
– Tavoite oli saada hyvä treenipäivä. Eikä oikeastaan parempaa voi saada, kun ei itse pysty yksin pitää samanlaista vauhtia kuin lappu rinnassa. Ja totta kai SM-kulta on kunnia-asia.
– Olen vähän painostanut, että rata saisi olla lyhyempi. Tämä on hyvä. Sopivan haastava rata, maailmancupissa on helpompiakin, kommentoi Joensuu Ylelle.
Saari myönsi Ylen haastattelussa pettymyksensä. Kalusto ei ollut tällä kertaa loistava.
– Mitali mitali on aina mitali. Ei tarvitse onneksi tyhjin käsin lähteä kotiin. Suksi jätti kuitenkin sen verran toivomisen varaa, että harmittaa, että tuo toinen sija karkasi käsistä, sanoi kolmanneksi tullut Saari Ylelle.
– Alkuun lähdit Jasmi Joensuun vauhtiin. Minkälaista vauhtia se oli? tiedusteli Ylen toimittaja Laura Arffman.
– No, ihan hirveän kovaa vauhtia. Halusin kokeilla, mutta tiedän, että kuntoni on ollut tosi hyvä. Varmasti paremmalla päivän vireellä ja suksella olisi ollut ihan mahdollista, näki Saari.
Lauri Vuorinen voitti siis miesten kisan. Seuraavat sijat menivät järjestyksessä kaksikolle Ristomatti Hakola ja Joni Mäki.
LUE MYÖS
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Suomalaisjuoksija joutui vetäytymään EM-kisoista – syynä jalkavaiva
- Ilona Monosen kilpasisko raivostui täysin – nyt hän pyörtää puheensa
- Nuori suomalainen raivasi tiensä EM-finaaliin – sunnuntaina odottaa huima haaste
- Silja Kosonen lähetti kriitikoille terveiset – juontajat yllättyivät täysin
- Hiihtomaajoukkueen päävalmentajana toiminut Teemu Pasanen: uusi työ!
- IL: Veera Selänne teki kipeän ratkaisun – Teemu Selänne: ”Se oli viimeinen niitti”
- Oliver Helanderin veli ärähti somessa – ”Olen väsynyt näihin hörhöihin”
- IL: Wilma Heltelä kertoo erikoisesta tilanteesta – mitali vietiin pois
- Yle: Kova päätös keskellä EM-kisoja – Ilona Mononen kertoo ratkaisustaan
- EM-kisat tänään 14.8.2026: Aikataulu, ohjelma, tv ja päivän suomalaiset
- EM-kisat tänään 14.8.2026: Aikataulu, ohjelma, tv ja päivän suomalaiset
- EM-kisat tänään 13.8.2026: Aikataulu, ohjelma, tv ja päivän suomalaiset
- Riku Illukka teki historiaa Birminghamissa – sitten tuli karu tieto
- Silja Kososen tyttöystävä yllätti mestarin – tällainen lahja odotti
- IS: Tero Pitkämäki kuuli Oliver Helanderin shokkipuheet – reagoi heti
- Yle: Kova päätös keskellä EM-kisoja – Ilona Mononen kertoo ratkaisustaan
- Wilma Heltelä taisteli EM-hopeaa – kultamitali karkasi niukasti
- IL: Wilma Heltelä kertoo erikoisesta tilanteesta – mitali vietiin pois
- Järjestäjiltä uskomaton sekoilu EM-kisoissa – tähtinimi joutui kärsijäksi
- Dramaattinen käänne keihäskarsinnassa – suomalainen viimeisenä finaaliin