Minja Korhonen pettyi MM-kisoissa – veti heti johtopäätöksensä
Trondheimin MM-kilpailut käynnistyivät torstaina myös yhdistetyssä osalta. Vuorossa oli naisten yhteislähtökilpailu.
Hiihto-osuus vedettiin siis ensin ja yhteislähtönä. Huippulupaus Minja Korhonen nousi hiihto-osuuden kuudenneksi. Hän tippui kuitenkin mäen jälkeen selvästi sijalle 12.
– Vähän jäi tietysti harmittamaan tuo mäkiosuus. Hiihto oli ihan hyvä, ja siinä oli ihan hyvä paikka lähteä mäkiosuudelle. Mutta eipä sille enää tässä vaiheessa voi mitään, niin turha sitä on jossitella. Toivottavasti nyt saisi loppuviikolle vähän petrattua hyppyä, niin ei tarvisi hiihtää niin kovaa, kommentoi Korhonen Hiihtoliiton tiedotteella.
Heta Hirvonen sijoittui päivän kilpailussa 19:nneksi. Hän ei ollut täysin tyytyväinen myöskään.
– Hiihto oli aika huono, että se ei vain kulkenut tänään. En tiedä, mikä siihen oli syynä. Mäkiosuudella oli aika perushyppy.
– Olisin ehkä toivonut vähän parempaa ja ylipäätään parempaa starttia näille kisoille, mutta huomenna sitten uudestaan. Ovat nämä kuitenkin hienot kilpailut, ja tykkään täällä kisaamisesta, kertoi Hirvonen tiedotteella.
Japanin Yuna Kasai otti MM-kultaa.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ristomatti Hakola pyysi apua kesken taloprojektin – Krista Pärmäkoski reagoi heti
- Suomalainen yleisurheilupari julkaisi hempeän kuvan – sulatti seuraajien sydämmet
- Krista Pärmäkosken valmennustiimi kasvoi – suomalaislupaus julkisti toisen valmetajansa
- Suomen kuulakentillä jysähti: Miika Lahtonen teki tempun, jota ei ole nähty vuosiin
- Korkeushyppääjän kesä ajautui kriisiin – nyt tuli suora päivitys tilanteesta
- Suomi jyräsi finaaliin – nyt edessä on taistelu Euroopan liigan mestaruudesta
- Otto Virtasen Wimbledon-unelma murskaantui – yksi hetki muutti kaiken
- Elina Lampela rikkoi hiljaisuuden – paljasti rankan puolen vuoden kulissien takaa
- Italian sprinttitähti hurja aika – vain Usain Bolt on juossut kovempaa
- Remi Lindholm repäisi jälleen – härski julkaisu sai somen nauramaan
- Ristomatti Hakola pyysi apua kesken taloprojektin – Krista Pärmäkoski reagoi heti
- Suomen kuulakentillä jysähti: Miika Lahtonen teki tempun, jota ei ole nähty vuosiin
- Krista Pärmäkosken valmennustiimi kasvoi – suomalaislupaus julkisti toisen valmetajansa
- Korkeushyppääjän kesä ajautui kriisiin – nyt tuli suora päivitys tilanteesta
- Viivi Lehikoinen rikkoi hiljaisuuden – paljasti terveystilanteestaan uutta tietoa
- Suomalainen yleisurheilupari julkaisi hempeän kuvan – sulatti seuraajien sydämmet
- Venla Lehtonen yllätti – Suvi Minkkinen ei kehdannut sanoa suoraan ajatuksiaan