Se päättyi siihen – Wilma Murron kilpasisko teki rajun ratkaisun
Seiväshyppääjä Wilma Murto ei kilpaile lainkaan hallikaudella 2025. Hän on ilmoittanut keskittyvänsä kesäkauteen, jonka kruununa on syyskuussa järjestettävän MM-kisat.
Monet maailmanhuiput ovat kilpailleet ahkerasti talvella. Yksi heistä on Katie Moon, joka voitti viime viikolla Yhdysvaltojen mestaruuden tuloksella 480.
Moon on ollut vahvassa vireessä. Hän on nyt kuitenkin ilmoittanut laittavansa hallikautensa pakettiin. Olympiavoittaja ei siis kilpaile MM-halleissa.
– 480 ja urani seitsemäs maan mestaruus! Hallikausi 2025 oli sitten siinä! Pohdimme asiaa pitkään ja päätimme jättää väliin MM-hallikisat. Niihin on aikaa vielä kuukausi ja edessä on pitkä kesäkausi (Tokion MM-kisat syyskuun puolivälissä eikä elokuun alussa), ja meidän mielestämme oli järkevintä laittaa kausi nyt pakettiin.
– Akillesjänteeni on ollut paljon parempi tänä vuonna, mutta se ei ole vielä sataprosenttisessa kunnossa. Emme halunneet missään nimessä, että tuo vaiva palaisi näin aikaisessa vaiheessa kautta, selvitti Moon Instagramissa.
LUE MYÖS
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Keihästähti Topi Parviainen juoksi Cooperin – tulos ei tyydyttänyt miestä
- Vuosisadan suoritus Timanttiliigan finaalissa – käsittämättömän tulos
- Urheilucast: Patrik Laineen tilanteesta brutaali väite
- Ukkola: Suomen 12-kertainen maailmanmestari paljasti dopinginkäyttönsä
- Urheilucast: Nyt tipahti häkellyttävä tieto Benjamin Rautiaisesta
- Maria Huntingtonilta avoin ulostulo: ”Pikku hiljaa täältä noustaan”
- Iivo Niskanen ja Lauri Markkanen neuvottelevat jättimäisestä kaupasta
- Täysin uusi kilpailumuoto Suomeen – mukana Ilona Mononen ja Topi Raitanen
- FIS jyrähti: 19 hiihtäjää hylätty – joukossa myös suomalainen!
- Tiesitkö? Tällaisia töitä Emma Tainio tekee yleisurheilun ulkopuolella
- Tiesitkö? Tällaisia töitä Emma Tainio tekee yleisurheilun ulkopuolella
- Aitajuoksun SE-nimi merkittävä muutos: valmentaja vaihtoon
- FIS jyrähti: 19 hiihtäjää hylätty – joukossa myös suomalainen!
- Jari-Matti Latvala täräytti suoran arvionsa Janni Hussin taidoista – yksi asia on selvä
- Kerttu Niskanen ei halua seurata puolisonsa jalanjälkiä – sitten tuli uusi työehdotus
- Iivo Niskanen ja Lauri Markkanen neuvottelevat jättimäisestä kaupasta
- Täysin uusi kilpailumuoto Suomeen – mukana Ilona Mononen ja Topi Raitanen
- Suvi Minkkisen uudesta sopimuksesta käytiin tiukka keskustelu
- Paluuta virittelevä Saga Vanninen paljasti Ylelle: tämä muuttui valmentajaa vaihtamalla
- Kaisa Mäkäräinen tekee paluun – vahvisti kilpailusuunnitelmansa