Tiesitkö tätä? Uskomaton fakta MM-kisoihin valitusta Suomen hiihtotähdestä
Hiihdon MM-kisat pääsevät vauhtiin ensi viikolla Norjan Trondheimissa. Ensimmäiseksi on vuorossa vapaan hiihtotavan sprintit.
Sprintissä menestystoiveet ovat Jasmi Joensuun harteilla. Suomen joukkueesta löytyy kuitenkin myös muita mielenkiintoisia nimiä.
Sellainen on esimerkiksi arvokisadebyyttinsä tekevä Amanda Saari. 25-vuotias Saari on ottanut tällä kaudella kehitysaskeleen ja on etenkin sprintin taitaja.
Saaren kohdalla voidaan puhua melkoisesta tarinasta. Hän ei nimittäin ole edes hiihtänyt kilpaa montaa vuotta.
– Kuusi vuotta sitten ekoissa hiihtokisoissa ja ensi viikolla vuorossa ekat aikuisten arvokisat, fiilisteli Saari tällä viikolla Instagram Storiesissa.
Saarelta löytyy toki vahva urheilutausta. Hän on nyt avannut asiaa esimerkiksi Iltalehdelle.
– Kaksi vuotta sitten lopetin uinnin ja siirryin hiihdon pariin. Sitä ennen oon menestynyt yleisurheilussa ja pikaluistelussa. Yleisurheilun juniorien SM-mitaleja löytyy kuulasta ja keihäästä, Saari kertoi marraskuussa 2020 Iltalehdelle.
Trondheimin MM-kilpailut, maastohiihto
Suomen joukkueet ensimmäisiin kilpailuihin:
Sprintti, naiset
Jasmi Joensuu
Jasmin Kähärä
Katri Lylynperä
Amanda Saari
Sprintti, miehet
Lauri Vuorinen
Joni Mäki
Niilo Moilanen
Emil Liekari
Skiathlon, naiset
Kerttu Niskanen
Krista Pärmäkoski
Vilma Ryytty
Jasmin Kähärä
Skiathlon, miehet
Iivo Niskanen
Arsi Ruuskanen
Perttu Hyvärinen
Niko Anttola
LUE MYÖS
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Ilona Monosen kilpasisko raivostui täysin – nyt hän pyörtää puheensa
- Nuori suomalainen raivasi tiensä EM-finaaliin – sunnuntaina odottaa huima haaste
- Silja Kosonen lähetti kriitikoille terveiset – juontajat yllättyivät täysin
- Hiihtomaajoukkueen päävalmentajana toiminut Teemu Pasanen: uusi työ!
- IL: Veera Selänne teki kipeän ratkaisun – Teemu Selänne: ”Se oli viimeinen niitti”
- Oliver Helanderin veli ärähti somessa – ”Olen väsynyt näihin hörhöihin”
- IL: Wilma Heltelä kertoo erikoisesta tilanteesta – mitali vietiin pois
- Yle: Kova päätös keskellä EM-kisoja – Ilona Mononen kertoo ratkaisustaan
- EM-kisat tänään 14.8.2026: Aikataulu, ohjelma, tv ja päivän suomalaiset
- Wilma Heltelä taisteli EM-hopeaa – kultamitali karkasi niukasti
- EM-kisat tänään 14.8.2026: Aikataulu, ohjelma, tv ja päivän suomalaiset
- EM-kisat tänään 13.8.2026: Aikataulu, ohjelma, tv ja päivän suomalaiset
- Riku Illukka teki historiaa Birminghamissa – sitten tuli karu tieto
- Silja Kososen tyttöystävä yllätti mestarin – tällainen lahja odotti
- IS: Tero Pitkämäki kuuli Oliver Helanderin shokkipuheet – reagoi heti
- Wilma Heltelä taisteli EM-hopeaa – kultamitali karkasi niukasti
- Yle: Kova päätös keskellä EM-kisoja – Ilona Mononen kertoo ratkaisustaan
- Järjestäjiltä uskomaton sekoilu EM-kisoissa – tähtinimi joutui kärsijäksi
- Dramaattinen käänne keihäskarsinnassa – suomalainen viimeisenä finaaliin
- Suomen yleisurheilutähdeltä shokki-ilmoitus suorassa lähetyksessä – Ylen toimittajakin hämmästyi