Jasmi Joensuu tiputti suoria totuuksia – Jessie Diggins reagoi
Maailmancupin sprintticupia johtava Jasmi Joensuu oli yksi hiihdon MM-kisojen suomalaispettymyksistä odotuksiin nähden.
Pettynein oli varmasti nainen itse. Hän sai uransa parhaat sijoitukset, mutta matkaan ei tarttunut mitaleita.
Joensuu ei ole mukana 50 kilometrin vapaan hiihtotavan kisassa. Nainen ehti jo laittaa Instagramissa pakettiin kisaurakkaansa.
– 4.sija viestissä upean joukkueen kanssa. Uran ylivoimaisesti parhaat aikuisten arvokisat mun osalta paketissa. Olo on silti paljon pettyneempi kuin koskaan aikaisemmin.
– Mä lähdin näihin kisoihin kovin tavoittein ja asetin itelleni hirveästi painetta onnistua, koska tiesin, että pystyn taistelemaan niistä mitaleista. Monesta sekunnista ei jäänyt kiinni, että lähtisin näistä kisoista myös kotiinviemisten kanssa, mutta aion silti jossain vaiheessa taputtaa itteäni olalle ja olla ylpeä myös näistä tuloksista.
Joensuu kertoi tuntevansa suurta kiitollisuutta. Hän teki samalla selväksi, että matka jatkuu.
– On ollut henkisesti raskaita päiviä, mutta on myös erittäin etuoikeutettu olo siitä, että saa tehä just sitä mikä on itelle niin merkityksellistä. Kiitos kaikille myötäeläjille. Ja erityiskiitos läheisille, jotka on illasta toiseen muistuttanut, että elämässä on onneksi paljon tärkeitä asioita urheilun lisäksi. Unelmien tavoittelu jatkukoon, Joensuu selvitti.
Joensuulle sateli sympatiaa. Suomalaishiihtäjän esikuva Jessie Diggins reagoi myös julkaisuun.
– Olen niin ylpeä sinusta! kirjoitti jenkkitähti.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- ”Saatan lopettaa urani” – Lindsey Vonnin järkyttävä tilanne paljastui
- Wilma Heltelän kilpasisko kilpailukieltoon dopingrikkomuksesta
- Talviurheilun yhdysvaltalaislegenda päättää kilpauransa
- Harri Heliövaara loisti paineen alla – voiton päässä finaalista
- Aleksandr Bolshunov räväytti – syyttää olympialaisia syrjinnästä
- Näin Donald Trump kommentoi Iranin osallistumista jalkapallon MM-kisoihin
- Vain 22-vuotias olympiaurheilija lopettaa – syy pysäyttää
- Kiusallista! FIFA-pomon rauhanele meni pahasti pieleen
- Suomalaislupaus huippuopissa – treenasi maailman ykkösen leirissä
- Janni Hussi julkaisi kuvan sängystään vappuna – ”olkaa villejä”
- Vain 22-vuotias olympiaurheilija lopettaa – syy pysäyttää
- Suomalaislupaus huippuopissa – treenasi maailman ykkösen leirissä
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Talviurheilun yhdysvaltalaislegenda päättää kilpauransa
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Janni Hussi julkaisi kuvan sängystään vappuna – ”olkaa villejä”
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- Harri Heliövaara loisti paineen alla – voiton päässä finaalista
- Aleksandr Bolshunov räväytti – syyttää olympialaisia syrjinnästä
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä