Krista Pärmäkoski sai kuulla kunniansa – nyt lauottiin armottomia faktoja

Kerttu Niskanen oli lauantaina parhaana suomalaisena neljäs naisten 20 kilometrin perinteisen hiihtotavan kisassa. Krista Pärmäkoski taipui vasta 14:nneksi.
– Oli vaikea päivä. Varmaan näkyy se (MM-kisojen) viidenkympin kisa kropassa – jo kotona oli tosi väsynyt ja ei vaan tänään lähtenyt. Kisan myötä parantui, mutta ei missään nimessä ollut hyvä.
– Jalan takia piti pyytää pitoa tosi paljon, niin suksi oli aavistuksen hidas. Se pelasti sen, että pystyin hiihtämään eikä jalka lipsahdellut liikaa. Vähän mitäänsanomaton päivä tänään, kertoi Pärmäkoski Hiihtoliiton tiedotteella.
Viaplayn asiantuntija Sami Jauhojärvi ei säästellyt sanojaan, kun hän puhui Pärmäkoskesta.
– Ei tietenkään voi olla Pärmäkoski tyytyväinen tällaiseen sijoitukseen. Parhaimmillaan tällä kaudella ollut neljäs ja perustason pitäisi kuitenkin Pärmäkoskella olla tämän kauden ja viime kauden tuloksia katsoen mahdollisesti taistelemassa palkintokorokesijasta, mutta tällä kaudella on ollut realistisempaa olla sijoilla 5–8. 15. sija (myöhemmin 14:s Ebba Anderssonin hylkäämisen vuoksi) ja melkein 2:10 keulaan, niin ei missään nimessä voi olla tyytyväinen päivän kisaan.
Pärmäkoski on kärsinyt lonkankoukistajan osittaisesta repeämästä. Hän päättää kautensa sunnuntaina.
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Elina Lampela vaihtoi vapaalle – seivästähti julkaisi harvinaisen uimapukukuvan
- Eronnut Riitta-Liisa Roponen teki tilannepäivityksen
- Reetta Hurske lähti Suomesta – teki ikävän paljastuksen
- Wilma Murto kertoi ilouutisen faneilleen
- Frida Karlssonista leviää karu kuva – näin ruotsalaistähti kommentoi
- Kello tikittää – kohta saadaan uutispommi Therese Johaugista
- Nooralotta Nezirin harjoitusleirin sai karun alun – ”Ihan kuraa”
- Hiihtotähti Kerttu Niskanen otti nyt kantaa vakavaan aiheeseen
- Sonja Leinamo lähti lomalle – ampumahiihtäjä ihastutti lomakuvillaan
- Urheilutähti yhdistettiin suomalaiseen jääkiekkoilijaan – puhui nyt suunsa puhtaaksi
- Eronnut Riitta-Liisa Roponen teki tilannepäivityksen
- Reetta Hurske lähti Suomesta – teki ikävän paljastuksen
- Wilma Murto kertoi ilouutisen faneilleen
- Urheilutähti yhdistettiin suomalaiseen jääkiekkoilijaan – puhui nyt suunsa puhtaaksi
- Mike Tyson pamautti – vain yksi nyrkkeilytähti maailmassa olisi voinut voittaa hänet: ”Hän oli eläin”
- Jelena Välbe sai brutaalin viestin Venäjällä – naiselle povataan nyt karua kohtaloa
- Sonja Leinamo lähti lomalle – ampumahiihtäjä ihastutti lomakuvillaan
- Hiihtotähti Kerttu Niskanen otti nyt kantaa vakavaan aiheeseen
- Frida Karlssonista leviää karu kuva – näin ruotsalaistähti kommentoi
- Silja Kosonen teki hurjan SE-tuloksen – sitten alkoi tippua hirmuisia uutisia maailmalta