Oma valmentaja latasi tylyt sanat Senni Salmiselle – sitten alkoi tapahtua

Senni Salminen otti hienosti EM-pronssia yleisurheilun naisten hallikisoissa. Hän loikki tuloksen 13,99. Salmisen valmistautuminen finaaliin ei ollut ihanteellinen. Hän kertoi SUL:n tiedotteella vaivastaan.
– Minulla on koko hallikauden ollut sääressä ärsyttävä vaiva. Vaikka eilen tuli karsinnassa vain yksi hyppy, heti huomasin finaalissa, että kinkkajalka oli sellainen ”puujalka”. Sanoin kahden kierroksen jälkeen Matille, ettei nyt kiinnosta eikä tästä tule mitään, Salminen selvitti.
Valmentaja Matti Mononen sanoi suojatilleen selvät sanat ennen finaalia.
– Sanoin Sennille, että nyt unohda se jalka ja hyppää, paljasti Mononen SUL:n tiedotteella.
Pituushyppylegenda Tommi Evilä fiilisteli Salmisen suorittamista Instagramissa.
– Jäätävää settiä!!! Melkoinen tahdon ja voiman osoitus Senniltä 6. kierroksen onnistuminen – edellisen kierroksen siivu minimaalisella marginaalilla, millä olisi mitaleille jo kiilattu.. Siinä punnittiin urheilijan vahvuutta ja se näissä EM-halleissa erinomaiseksi on nyt todettu, hehkutti Evilä.
Hallitseva mestari Reetta Hurske juoksi viidenneksi 60 metrin aitajuoksun finaalissa ajalla 8,00. Lotta Haralan finaalijuoksu päättyi kaatumiseen. Sveitsin Ditaji Kambundji Euroopan ennätysajalla 7,67.
– Kovaa painetta oli, mutta tähän finaaliin minulla oli vain voitettavaa. Tosin tasan kahdeksan sekuntia ei ole aika mitä toivoin juoksevani, mutta se oli nyt parasta mihin pystyin, Hurske kertoi SUL:n tiedotteella.
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Hehkutukselle stoppi – Norjassa sanottiin suoria totuuksia Therese Johaugista
- Raivo repesi – hiihtäjältä nähtiin silmitöntä väkivaltaa
- Nyt se on julkista tietoa – suomalaishiihtäjä tiputti uutispommin Ylellä
- Sami Jauhojärvi löi nyrkin pöytään – laukoi rajua tekstiä
- Nyt se on ohi – Suvi Minkkinen myönsi totuuden tilastaan
- Dorothea Wiererin ja ampumahiihtomiehen yhteiskuvat villitsivät
- Seivästähti Elina Lampelalla raju kotimatka pettymyksen jälkeen
- Kerttu Niskanen vaikeni IL:ssä – ei halunnut puhua enempää tästä aiheesta
- Ylelle vahvistettiin: Ella Junnila teki rajun ratkaisun – ”Näin on käynyt”
- Hetkonen: Norjasta pamahti shokkiväite Therese Johaugista
- Dorothea Wiererin ja ampumahiihtomiehen yhteiskuvat villitsivät
- Hetkonen: Norjasta pamahti shokkiväite Therese Johaugista
- Nyt se on ohi – Suvi Minkkinen myönsi totuuden tilastaan
- Nyt se sanottiin ääneen – HS:lle karu väite Krista Pärmäkoskesta
- Toni Nieminen paljasti karun totuuden Ylelle